perjantai 13. heinäkuuta 2012

Tutustu Egyptin prinssiin!

 

Hävyttömän rivossa sekä rienaavassa "Hinttaridecameronessa" ilkkuu kaikesta iloisen anarkistisesti pihalla oleva turmeltunut ja paatunut homosovinisti. Kertomukset ovat rajuja homouden ytimen ristivalotuksia, kuten kertomus sadistipedofiilipiilohomodemareiden mikkihiiriarmeijan märästä päiväunesta. Tai kertomukset homohuijareista ja nykyhomoutta vahvoissa käsissään kuristavista armottomuuden lesbosisarista, joita johtaa oikean homouden teatterissa "vittumaisuuttaan" raiskaava Kyltymättömyyden abbedissa.

Kirja koostuu kuudestakymmenestä kertomuksesta Sokrateen vaietusta poikaystävästä keisari Hadrianuksen surun kautta Jeesuksen kysymykseen, miksi minut aina ymmärrettiin tahallisesti väärin? Vuosisadan rakkaustarina kertoo runoilijoiden Anton Rimbaudin ja Paul Verlainen kiihkeän rakkaustarinan. Obbe on taatusti erilainen tarina viikinkirakkaudesta. Välillä käydään Decameronen syntysijoilla renessanssiajan homopääkaupungissa Firenzessä. Kirjassa pohditaan myös olisiko elokuvaohjaaja Francoise Truffautin mielestä maailman kaunein homoelokuva Happy Together vai Mary Lou?

Entä onko homoudelle tärkeä Goethen lanseeraama sielunveljeys-käsite tahallisesti unohdettu? Ja miksi homous tuli ongelmaksi 1700-luvulla filosofi Michel Foucaltin mukaan? Kirjan nimikertomuksessa netin julma pintahomokulttuuri paljastuu. Ja sitten on Jere, jolle kirja on kaikesta tapahtuneesta huolimatta omistettu. Pohjalla on; piinaava alakulo onnellisen rakkauden mahdottomuudesta, kaipuu haaveiden adonisnuorukaisen kiihottavaan syleilyyn, homona olemisen vaikeus tukahduttavan monimutkaisen ja sovinnaisen maailman puristuksessa, sekä millaista on elää punaniskaisten heteroläskiperseiden kaiken ymmärryksen ja rakkauden tuhoavan vihan uhrina.
Kotkannorjalaistaustainen, nykyisin puolet vuodesta vuoroin Helsingissä ja Oslossa asuva kirjailija Harald Birger Olausen on opiskellut yliopistossa aatehistoriaa ja työskennellyt mm. imagojen rakentajana, puheiden kirjoittajana ja toimittajana. Tämä on hänen neljäs kirjoittamansa kirja. Lisäksi hän on toimittanut suomalaisesta elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista kertovan elämänkertakirjan, ja kirjoittanut kahteen kirjaan artikkelit sekä yhden julkisesti esitetyn näytelmän ja radiokuunnelman.

Egyptin prinssi ja muita homonovelleja murtaa kliseisiä ja romanttisia myyttejä homouden ympäriltä totuutta, hyvyyttä ja kauneutta etsien "renessanssihomouden villin ja riettaasti ilottelevan vapauden hengessä", palaten aina kiihottavan kauniilla tavalla siihen viattomuuden alkutilaan, mistä tosihomomiehen elinikäiset ja oikeat homoseksifantasiat on tehty.

Olausenin kirjoituksia on kiitetty omintakeisesta kielestä, poikkeuksellisesta suoruudesta, haastavasta rehellisyydestä sekä oivaltavasta älyllisyydestä. Hänen Seta-lehteen 80-luvun lopulla kirjoittamansa ensimmäisen homorunon jälkeen, lehden kaapanneiden lesbojen seuraavaan lehteen istuttama, silloin vielä "lesbohanttana" tunnettu päätoimittaja kirjoitti, ettei tällaisia tilityksiä enää hänen aikanaan lehdessä julkaista.

Olausen jatkoi kuitenkin juttujensa kehittämistä esittäen niitä suppealle yleisölle helsinkiläisissä kapakoissa. Eräänä iltana yleisön seassa istui mahaansa naurusta pitelevä kirjailija Rosa Liksom, joka kehotti Haraldia kirjoittamaan juttunsa ylös, olihan hän Rosan mielestä kertomiensa tarinoiden perusteella "ihkaselvä Suomen Jean Genet."

Olausen sai Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä stipendin ja lähti opiskelemaan runoutta Risto Ahdin johdolla Oriveden opistolle. Alkusyksystä 2011 hän julkaisi menestysteoksensa Homorunoja, joka myytiin jo ennen ilmestymistään loppuun ja käännettiin ruotsiksi. Homorunoja on maailmankin oloissa poikkeuksellinen ja huomiota herättävä homomiehen proosarunoteos siitä ilosta, että miehillä on pippeli, jota he uskaltavat käyttää muuhunkin kuin pissaamiseen.

Homorunot ovat tyylikkäitä kukkasia ja poliittisesti epäkorrekteja hävyttömyyksiä, jotka eivät ole pelkästään seksinnälkäisen homomiehen kullinkaipuuta, oscarwildemaisia sanasukkeluuksia tai synkkää itsensäpaljastelua, vaan enemmänkin onnellista hintastelua sekä puheenomaisiin sutkautuksiin vangittuja homomiehen olemassaolon merkityksen tihentymiä.

Teatteriohjaaja Janne Saarakkala kirjoitti, että rehellisyys se perii runoudessakin. Homorunojen viattomat kuvat ja karski tekstit luovat hänen mukaansa jännitteen, mikä puree kuin tauti. Tanssitaiteilija Jorma Uotinen kuvaili Kansallisteatterin Homo-musikaalin ensi-illassa Homorunoja "erikoisiksi." Ranneliike.net kirjoittaa Homorunoista, "että runouden keinoin tarkasteltuna elämä ei ole porvarillista eikä sovinnaistakaan. Suurennuslasin alla on esimerkiksi jo monilta unohtunut anonyymi puisto - ja käymäläkulttuuri."

Kymen sanomien kulttuuritoimittaja Matti Tieaho kirjoitti arvostelussaan, että Olausen omistuskirjoitusta myöten puhuu siitä, mistä on kysymys:"Teoksen minäkuva on ankkuroitunut siekailemattomasti itsetyydytyksen sekä oraalisen ja anaalisen kanssakäymisen iloihin. Homorunojen dramatiikka syntyy jatkuvasta saamisesta ja ottamisesta ja petetyksi tulemisesta. Seksuaalivähemmistöille tällainen teos on aina tapaus, joten pisteet kirjoittajalle siitä, miten hän on pannut itsensä likoon. Provinssikaupungin heteroumpiossa tällaisen kirjan tekijänä esiintyminen vaatii kovaa luonnetta."

Olausenin esiteltyä helsinkiläisessä homoravintola Mann Streetillä juuri painosta tullutta kirjaansa, eräs nuori poika otti kirjan käteensä, luki niitä hetken ja huusi sitten silmät kyynelissä: "Apua, ihan kun mun elämästä!"


Ensimmäinen tarina kertoo mm. miksi homossa pitää olla munaa ja miksi sinä ei nykyisin ole? Miten Seneca tervehti "ystäväänsä" Luciliusta? Mitä homon kannatti oppia Diogenekselta? Entä Foucaltilta, Hobbesilta tai Humelta? Miksi en halunnut Ceasarin tavoin olla täydestä sydämestäni ja himoistani ketä nyt satuin miellyttämään, vuoroin naisille mies ja miehille nainen? Millainen oli "lainatun vapauteni lohdutusoppi eli märkien unelmieni hellenismi", joka Osip Mandelstamin mukaan: oli järjestelmä, jonka ihminen kääri auki ympärillään kuin ajallisesta riippuvuudesta vapautettuja, inhimillisen minän kautta sisäiselle yhteydelle alisteisten ilmiöiden viuhkan? Mikä oli Simone de Beauvorin tärkein oivallus Toisessa sukupuolessa ? Millä tavalla Michel de Montaigne valitti esseissään yhteiskunnan tekosiveyttä ja käsitteli seksuaalisia kokemuksia? Miksi Sokrates nuoruudessaan halusi oppia tuntemaan vastaukset sellaisiin yleisiin syitä koskeviin kysymyksiin, kuin miksi jokin syntyy, tuhoutuu ja ylipäänsä oli olemassa? Millainen oli Freudin mukaan ihminen kahden kilpailevan voiman taistelukenttänä? Mitä Xavier De Maistre kirjoitti unestaan? Mitä oli objektiivinen idealismini? Mitä Marx tarkoitti sanoessaan, että silloin ensimmäisen kerran ihminen katsoi itseään sellaisena kun oli, vapaana taikauskosta ja myyttien kuristavasta voimasta? Mitä oli Caton ehdoton eettisyys? Mitä kreikkalainen taruolento Prometheus opetti ihmiselle? Mitkä olivat Aristoteleen mielestä kolme onnen lajia? Mistä alkoi Rancieren mukaan oikeudenmukaisuus? Mistä Badioun mielestä silloin oli kyse, kun puhuttiin uskollisuudesta totuudelle? Mikä oli regnum homini? Mitä ennakkoluulot olivat Publius Syriuksen, Voltairen ja Samuel Johnsonin mielestä? Miksi Augustus sanoi ihmissuvun olevan utelias tutustumaan toisen elämään, mutta itse hidas korjaamaan omaa elämäänsä? Miten James Joycen Odysseuksen ajan sattumanvarainen oikullisuus ennen olevan ja jälkeen tulevan välillä liittyy tähän? Miksi Sofokleen kuningas Oidipuksen ajatus ihmisten korkeimmasta päämäärästä valjastaa kaikki voimavaransa toistensa palvelemiseen on täyttä puppua? Löytyykö himokas ja intohimoinen rakkaus Sirkka Turkan runossa Rakkaus nuori? Vai oliko rakkaus minnacanthilaista? Miksi Emmaus-liikkeen perustaja Abbe Pierre rakastui kolmetoistavuotiaana erääseen poikaan? Mitä me opimme Canterburyn tarinoista? Mitä on julma uusbrutalismi? Miksi homomaailmassa liikkui paljon ikäviä homohuijareita ja kaiken alleen mädättävä sadistipedofiilipiilohomodemareiden mikkihiiriarmeija? Missä oli inhimillistä tuntea myötätuntoa murheellisia kohtaan? Mitä Herman Hesse kirjoitti Giovanni Boccaccion Decameronen saksannoksen esipuheessaan? Miten pieni laivani oli ehtinyt jo tehdä haaksirikon kun olin vasta kymmenen? Missä veli Cipolla lupaa näyttää maalaisille enkeli Gabrielin siiven sulan? Miksi Pier Paolo Pasolinin Tuhat ja yksi yötä oli muotoutumassa olevaa merkitystä, missä ihmiset olivat kuin transsissa tämän todellisuuden kuljettaessa heitä tavalla, joka asetti heidät jatkuvasti hämmennyksen ja pelon valtaan, ja mitä Nureddin teki minulle? Mitä Salaman Rushdien kuvasi kirjassaan Firenzen Lumoojatar niin mestarillisen viehkeänä, että sitä lukiessa ajatukseni harhailivat kirjan sivuille? Mitä Egon Friedell kirjoitti Uuden ajan kulttuurihistoriassaan nuoresta Goethesta? Oliko nuoren Wertherin suuri teko periaatteellisesti onnettoman rakkauden keksiminen, jossa ilmeni aikakauden feminiininen luonne? Onko länsimaita hajottanut ja hallinnut kummallinen sekoitus kristilliseen uskoon käärittyä taikauskoista deternismiä, jossa juro puritanismi on lyönyt kättä ankaran jumalansa kanssa kiivailevan katolilaisuuden kanssa, joka on akvinolaisesti pyrkinyt selittämään jumalan kaikkivoipaisuuden ulottuvan myös pään sisällä toimiviin mekanismeihin? Mitä tarinoita kyylähenkiset kulttuurin kukkahattutädit upottivat opettavaisiin lässytystarinoihinsa kaikenmaailman päivitaussien heikkalaatikkoleikkeihin? Kenelle on vaara käydä kuin paavi Bonifaciukselle: syntyi kuin karitsa, eli kuin leijoja ja kuoli kuin koira? Millä taidokkailla sooloesityksillä ei ollut mitään tekemistä niiden järkyttävän rumien namusetien markkuarokantosirkkatällimäisten lässyttävien läskitransujen surkeiksi karaoke-esityksiksi naamioiduilla annamullemunaakoskaolenkuuluisajahomorunkkauksilla? Millaista oli taidemaalari Caravaggion alkuperäisen irstas ja röyhkeä julistus kauneuden oikeasta maskuliinisesta, ja lähes puolirikollisen hävyttömästä homokullimaisesta suihinotosta, ja nuoren katupojan pepun raiskaamisesta, mikä nyki vieläkin mitään mistään ymmärtämättömien täyspullomahaisten pikkuporvarilihansyöjien raskaan päivällisen jälkeisiä puolihalvaantuneita, rasvasta roikkuvia botoxsuupieliä? Missä säädyllisyysviraston tehtävänä oli rakentaa huoralaitoksia ja hankkia sinne huoria ympäri Eurooppaa etteivät kaikki kaupungin nuorukaiset lankeaisi ikuisesti poikarakkauden kiroukseen? Miten Henrik Ibsenin Peer Gynthin Kairon hullujenhuone muistutti minua siitä Faaraoiden muumioiden kirouksesta, mikä piili vieläkin noissa hikisten, lihaksikkaitten ja paljaiden komeiden egyptiläisten yläkroppien viehätyksessä? Pitääkö universtaan uuneista valmistuneiden kavahtaa kovanaamana ja älykkönä itseään pitävää ja muita ammatikseen nöyryyttävää paremman perheen hemmoteltua mammampoikastraddleria? Millaisen karhunpalveluksen homoudelle tekivät ne, joilla oli munan paikalla löysä letku, ja jotka alistumisellaan ja nöyrtymisellään olivat helppoja uhreja kaikkialla heitä odottaville ja aina valmiina kiusaamaan oleville sadistiurhelijaheteropaskiaisille? Millainen tragedia muodostui, kun viattomuuden unelmani joutui vastatusten vanhenevan minäkuvitelmani tukehtuneen varjon kanssa, paljastaen samalla mieltäni ja homo-olemassaoloani kalvanneen syyllisyydentuntoni kaiken irstailujeni keskellä vääristyneessä minä-ihanteessani? Mitä Pasolini tarkoitti, kun hän sanoi nykyisen kulutusyhteiskunnan olevan vain yksi fasismin muoto, joka oli kuristanut kaikkialle ulottuviin lonkeroihinsa myyttisen nuoruuden? Miksi homotkin olivat kuluttajia - ajattelutavan mukaisesti 2000-luvulla poliittisesti korrekti osa yhteiskunnallisesti hyväksyttyä kulutus- ja kuritusjärjestelmää, mikä ei enää kyseenalaistanut valtaa anarkistisessa ja aggressiivisessa vuoden 1968 Stonewallin hengessä, saadakseen omalle olemiselleen hyväksynnän, vaan alistui yhteiskuntasopeutujalesbojen "kirkkohäätjalapsenpaskapäiväkotiunelmien" edessä nöyrästi kuluttajadiktatuurille ritualisoitumalla symbolisesti Pridellä kerran vuodessa hurjasti bailaavaan sateenkaarikansaan? Oliko porvarillisessa näennäisvapaudessa kaupan sopivaan hintaan se kuka lopulta sai päättää kuka sai rakastaa ja millä tavalla. Paljastuisiko pinnan alta moraalis-psykologisia sivujuonteita heteroiden, lesbojen ja homojen ideologisesta vastakkainasettelusta kysymyksestä rakkaudesta? Missä lopulta oli kysymys valheen oikeutuksesta taistelussa omasta paikasta auringon alla samoilla suurpiirteisillä ja jesuiittamoraalin kyllästämillä keinoilla kuin Ranskan Suuren Vallankumouksen Jakobiinit hallitsivat aikoinaan omaa vapauden diktatuuriaan tyranniaa vastaan? Kuvasiko Slavoj Zizek tätä erottaessaan ihanne-minän ja lähellä Freudin yliminää olevan minä-ihanteen? Pitikö nykyhomoudelle antaa poliittisesti korrektit suojelevan äidin kasvot yhteiskuntasopeutujalesbojen toiveiden mukaisesti, koska ne muuttuivat massamedioissa helposti Hans Beltingin sanojen mukaan "kuvallisiksi iskulauseiksi, jotta ennen hallitsematon ja raju homous saatiin siistityksi taka-alalle uuden homobarbarismin tieltä, missä homoja hallittiin täydellisesti samalla kun itse homous muuttui "doriangraymäiseksi" itseään kulissien takana nussivaksi hirviöksi? Mitä Frankfurtin koulukuntaan kuulunut filosofi Herbert Marcuse kirjoitti teoksessaan Yksiulotteinen ihminen? Miten Kantin molempien näennäisesti ristiriitaisten sielujen sovitukseen sopii koko hänen filosofiansa perusajatus? Miksi ja missä me tasapainoilimme veitsenterällä mukaolemisen ja mukatietämisen välitilassa odottamassa kohtalon lopullista iskua? Mitä jokahomon pitäisi oppia Zosimoksen Keisari Konstantinus Suuren kunnolla haukkuneesta "Uusi historia"-kirjasta? Miten tähän liittyvät ne homoja vihaavat paskiaiset, nämä pikkukaupunkien häiriintyneet hyväksikäyttäjäpenttitiusaset ja paskanpuhujaanterokekkoset, jotka eivät jättäneet koskaan tilaisuutta käyttämättä hyötyä homon tyhmyydestä ja tietämättömyydestä, alistamalla hänet sanojensa voiman alle häpeään ja kärsimään? Mitä tehtävää jatkoi kokoomussosialidemokraattinen poliittista munkkilatinaa suoltava geniles logi- teknokratia? Miksi Carl Schmitt kirjoitti, että poikkeus oli kiinnostavampi kuin normaalitapaus? Voidaanko totuus saavuttaa vain maailman ja historian vastakarvaisella kohtaamisella, Sokrateen, Paavalin, Descartesin, Pascalin, Claudelin, ja Cantorin perinnön velvoittamina? Mitä Platon aavisteli, kun hän osoitti, että hänen kuuluisilla luolasta paenneilla, idean auringon sokaisemilla vangeillaan oli velvollisuutenaan palata varjoon ja olla hyödyksi kumppaneilleen sen orjuudessa, mikä oli ottanut heidät kiinni hämärän maailman kynnyksellä? Tarvitsisivatko homot keskuuteensa rohkean oman tien kulkijansa ja oman "prometeuslaisen jeesuskapinoitsijansa", vihamielisten ja homoja ovelasti poliittisen korrektiuden nimissä sortavien yhteiskuntasopeutujalesbojen ja heteroiden suuresta halveksunnasta ja vähättelyistä huolimatta? Mitä Louis Althusser piti ihmiselle ja tämän vapaudelle vaarallisina valtaa uudistavina ja pönkittävinä valtakoneistoina? Miksi Proteuksen on katsottu symbolisoivan ailahtelevaisuutta ja epävakaisuutta? Halusiko Danton raiskata vapauden? Miten minusta tuli homokapinallinen ja heterolesbovihaaja? Mihin olivat hävinneet ennen ammatikseen mummojen päälle kaduilla räkineiden öykkärilesbojen hikiset rähinäpetteriarmeijat, joiden oksennuksenraikas pahaolo olisi oikea lääke murtamaan nykyhomouden ympäriltä sen nykyisen kilttien, ja homoja aidosti pinnan alla sydämensä pohjasta vihaavan ja peniskateudesta kärsivän armottomuuden sisarkunnan, yhteiskuntasopetujalesbomafian, hallitsema tukahduttava vaikeneminen ja mielistely, tässä vastenmielisessä kulutushomoperseennuolijakulttuurissa? Miten vastenmielinen ja ruma exhomojohtaja onnistui levittämään valheellista propagandaa medioiden ja armottomuuden lesbosisaria johtavan Kyltymättömyyden abbedissan kanssa, joka onnistui raiskaamaan samalla oikean homouden teatterissa? Ovatko hyveet enää radikaali haaste yleiselle etiikalle? Entä koskeeko Principia Ethican tekijän G.E Mooren sanat, että rehellisyydellä oli aina yksinkertainen ominaisuus, hyvyys lainkaan nykyhomoja? Missä kuuluisassa Sartren näytelmässä paistoi läpi, että siellä missä on älyä ei ole illuusioita ja päinvastoin. Missä tahti ei suinkaan ollut älyn ja järjen ilmausta vaan päinvastoin? Miksi ei ole hämmentävää seurata miten Obama käy yhdessä homojen kanssa kampailua heidän yhteiskunnallisen tasavertaisuutensa ja täyspäisten demokraattisten oikeuksiensa toteutumisen puolesta juhlistamalla konservatiivisten ja heteroperhearvojen nimeen vannovien lahkolaisten äärikristittyjen suureksi mieliharmiksi avoimesti kesäkuuta "amerikkalaisten pridekuuna? Syntyikö 1600-luvun kriisien runtelemassa Euroopassa huumorintajuttomien heteromiesten kynästä yhteiskuntanäkemys, joka kahlitsi länsimaisen mielikuvituksen seuraavaksi kolmeksisadaksi vuodeksi hukaten homohumanismin arvokkaan vapauden perinnön? Hämmennettiinkö surkealla homomusikaalilla edes hieman nirppanokkaisen ensi-iltayleisön velisundbäckvaimoineenväliaikadrinkkejä? Entä miksi exhomomielinen Juha-Pekka Tikka väitti hyvän ystävänsä, Helsinki Priden 2011 suojelijan, Mikael Jungnerin halveksivan homoja? Onko tämä oikeaa homoutta täysillä kullista ja perseestä tykittävää ja niskalenkkiä ympärillä ahdistavastan kuristavasta ja pillulle haisevasta heterojalesbotylsyydestä ottava homorosoinen hätähuuto oikeana homona olemisen oikeutuksen puolesta ilman sievisteleviä papukaijan tavoin opittuja kliseitä toitottavia kulttuurisia silottelevia välikäsiä, vai pelkkä paskaa ja ruikutusta? Päätä itse lukemalla tämä luku!
Toinen tarina kertoo mm. miksi kaikki onnelliset rakastavaiset ovat kaikki samanalaisia elokuvaohjaaja Wong Kar Wanin mielestä. Mitä Ranskalainen elokuvaohjaaja, Francois Truffaut kirjoitti kirjassaan velanmaksua siitä 60-vuotisesta valheesta, jolla elokuva oli suhtautunut rakkausasioihin? Olisko Happy Together ollut Truffautin asteikon mukaan, Audibertin sanoin: Hämärän runon suuntautumista koko maailmalle? Vai olisko hän mielistynyt elokuvan niukkaan ilmaisuun, ja emotionaaliseen elokuvalliseen kerrontaan, jossa pinnan alla oli häivähdys tarkovskimaista arvoituksellista runollisuutta? Vai sitenkin mieltynyt Mary Louhun, jossa toteutuu harvinainen sekoitus nautittavaa showta sekä tunteiden räiskymistä, ihan kuin Happy Together ja Priscilla olisivat yhtyneet valkokankaalla toisiinsa? Onko ruoho aina vihreämpää elokuvissa aidan toisella puolella, koska se näyttää siltä kuin niin se olis,. Susan Sontag sanoin:"jokainen valokuva on "memento mori", jonkinlainen kuoleminen? Kertooko Happy Together haikeamielisen tarinan siitä miten kaksi kiinalaista homopoikaa ovat ostaneet Argentiinan matkallaan valolampun, jossa on Iguazun putous. Siellä he haluaisivat käydä uudistamassa suhteensa, samaan tapaan kun amerikkalaiset rakastavaiset pohjoisemmassa käyvät Niagaran putouksella. Mutta sitten rahat loppuvat lopullisesti? Kuvaako Raymond Williamsin lohduton näkemys strindbergiläisen tragedian ytimessä olevista elämän ja kuoleman nurinkäännetyistä arvostuksista samalla tavalla Happy Togetherissa epäonnisuuden logiikan päättymättömyyttä Won Kar Wangin homopariskunnassa? Onko Strindbergin Kuolemantanssi heterovastine Happy Togetherille, koska molempien kipuilua kohtaloa vastaan leimaa hämmentävästi lähestyminen, kyllästyminen ja irrottautuminen? Etsimmekö homoelokuvista kadonnutta sangrilataikamaailmaamme? Miksi Odysseus lähti lätkimään maanpäällisestä paratiisista vaivalloiselle kotimatkalleen palatakseen takaisin kauas muistojensa kultaamaan ja jo hävinneeksi tietämäänsä maailmaan, siitä huolimatta, että puolijumalatar Kalypso oli tarjonnut hänelle suurta nautinnollista erootista iloa? Miksi Walter Benjamin kirjoitti, ettei Kadonnutta maailmaa etsimässä kirjan kirjoittaja, Marcel Proust, antanut unelle periksi:"Kuitenkin tai pikemminkin juuri siksi saattoi Jean Cocteau eräässä kauniissa esseessään sanoa hänen äänensä sävyn noudattavan yön ja hunajan lakeja. Alistumalla niiden valtaan hän voitti toivottoman surun sisällään ,parantumattomien epätäydellisyyksien jo nykyhetken syvimmissä olemuksessa? Miten Cocteau näki Proustissa ihmisen sokean, mielettömän ja äärimmäisen onnenkaipuun, joka heijastui hänen silmistään, jotka eivät olleet onnelliset? Onko Happy Together proustilaisessa mielessä tarkka tulkintayritys rakkaudesta, joka tietää tarkalleen, mihin toista sattuu, jossa Benjamin taisteli kaksi onnellisuuden lajia:"hymninen ja eleginen onni? Edellistä elokuvassa oli ennenkokemattoman saavuttamattomuuden huipennus. Jälkimmäistä taas ikuisen alkuperän ja ensimmäisen onnen elvyttäminen, tässä hongkongilaisessa pedroalmodovar-tilityksessä, epätäydellisten pikkusielujen riitasointuisessa sinfoniassa, jonka varmasti jokainen elokuvahullu mestari on tarkkaan katsonut sen ilmestymisvuonna. Miten elokuvan voi nähdä pääteasemana Brooklynissä, missä joutuu tuomittuna yksinäisenä homozombina lopun ikäänsä vaeltamaan päättymättömästi likaisista homohelveteistä paskamaisiin ja kuppaisiin homoräkälöihin, joissa on vain silminkantamattomiin kavalaa katkeruutta, mattivanhaslaista julkiseen pillunvonkaamiseen naamioitua piilohomosaamattomuutta, ja yleiseen byrokraattilaiskuuteen sairastunutta henkistä halla-ahokylmyyttä? Munasiko tarkoituksenmukaisempi ja selittelevämpi Gus van Santin Matkalla Idahoon rentturomanttiset poikahuorafantasiat alleviivaavalla oksettavasti homorobinhoodiat? Mitä tapahtui Tukholman Klara Norra Kyrkogatanin poikahuorajengissä Olof Palmen murhan jälkeisenä päivänä? Keskustelisiko Matti Paunio MTV3:ssa ihailemansa suuren elokuvamädättäjän, ja hevosetkinnauraatyperyksen Renny Harlinin kanssa Happy Togetherin kuvauksesta rakkauden ja pettämisen varaan rakentuvasta parisuhteesta, jossa valta-asetelmilla ja niiden määrittelyllä on muka merkittävä suhde. Tai että elokuvan päähenkilöt olivat rikkinäisiä ihmisiä, jotka satuttivat rakkaitaan etsiessään itselleen onnellisuutta, ja määritellessään omia paikkojaan parisuhteessa, että siksi he mittailivat keskinäisiä valta-asetelmiaan, tai että tässä pelissä myös onnen tavoitteluun kelpasivat satunnaiset rakkaudenhetket muiden kanssa, mikä takasi näennäisen vapaudentunteen? Olisiko Harold Bloom suosittanut heille syväsukellusta maailmankirjallisuuden helmien pariin? Entä olivatko Happy Togetherin nuoret kärsijät ovat samaan aikaan sekä goottilaisia faustisia että antiikin fallistisia satyyrihahmoja, joita sitoi toisiinsa"ikuisen paluun ja panemisen myytti? Vai tunsivatko he vain Charles Baudelairen tavoin itsensä aina irstailujensa jälkeen entistä yksinäisemmäksi ja hylätymmäksi? Tuottiko historia keinotekoista järjellisyyttä sinänsä absurdiin maailmaan, missä muistin avulla luoma moraali oli pelkkä valhe, jossa historia kahlitsi vaistot, esti toiminnan, ja muutti ihmiset pelkiksi varjoikseen? Homoelokuvien, Gay-Hollywoodin, Jaan Kaplinskin Metapaholaisen ja Albert Camusin moraalin alkuperän lisäksi Adorno, Brecht ja Heidegger antavat lisämausteensa Proustin keksimälle muistelevalle tajunnalle narsistisesti häiriintyneen ajankuvamme julkisista vinoutumista. Samasta mistä nykyhomous kärsii: todellisen ystävyyden puutteesta, rehellisyydestä ja hyvyydestä!

Kolmas tarina todellisista kansalliskirjailijoistamme kertoo miksi homoilla ei ole isänmaata eikä äidinkieltä. On vain suuri yksinäinen autius, ja koko ajan täällä vaikeuksilla kivetyllä matkalla ikävästi mukana seuraava piinaava tieto siitä, että olet aina loppupeleissä yksinäinen ja ulkopuolinen kaikkeen ympärilläsi hyörivään, ja että olet vapaata riistaa kenelle tahansa vihankohteelle, ja ettemme saa koskaan sitä hyväksyntää ja elämän oikeutusta, mikä muille ihmisille luonnollisesti syntymäoikeutena laissa, ja vallitsevina hyväksyttävinä tapoina oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien nimissä auliisti tarjoillaan. Äidinkielemme ovat kadotettujen kuiskausten ja täyttämättömien toiveiden hiljaiset valitukset yöllä, jolloin muut nukkuvat, jolloin me verhoamme toistemme kaipuun nautinnollisiin ähkäisyihin ala Walt Whitman. Ja sitten kun joku heistä, kuten Konstantin Kavafis, on tehnyt upeita homorunoja, niitä ei vain siksi käännetä, että heterokääntäjä on tullut niitä lukiessaan vaivaantuneeksi. Miten suurena runoilija pidetty Kavafis, jonka kääntämättömistä runoista olisi ilmennyt lisää hänen erikoislaatuista kykyään empiä, pyrkiä ja liikuttua ihmisten ja ajan arvaamattomuuden ihmeen edessä, niin ettei hänen tarvinnut kertoa itse asiaa, vaan hän pääsi ensi yrittämällä ytimiin, olemassaolon niihin näkymättömiin seikkaperäisiin tihentymiin, jonka ironisista sivalluksista hän löysi harhan ja kuvitellun todellisuuden risteyksestä, elämän perustekijöihin kuulunutta traagista vakavuutta ja uteliasta oikullisuutta rakastamistaan nuorukaisista?

Neljäs tarina kertoo mitä "Ehkä! Ehkä ei! Kuka tietää". Sen voi tietää vain riehaantunut pilvi! Riehaantunut pilvi, Kyoon, oli yksi kuuluisan munkki Ikkyuun (1394-1481) lukuisista runoilijanimistä. Hän oli epäsovinnainen ja särmikäs henkilö, joka oli kiinnostunut zenin opeista, temppelien ja munkkien tapainturmeluksesta ja homorakkauden iloista. Kapinallisesta ja monien ristiriitojen munkista kehkeytyi tavallisen kansan suusta suuhun elävä sankari, joka oli suorasanainen ja ovela auktoriteettien uhmaaja. Aina heikkojen puolella sorrettuja puolustamassa. Ikkyuulle ihminen oli varustettu yhtä uljaalla typeryydellä kuin härät, hevoset ja muut elikot. Runous oli hänen mukaansa alun perin helvetissä keksitty: silkkaa kärsimystä, turhamaisuus, tekopyhyys, itsepäisyys. Ja miten etevästi nämä pirut saavuttivat päämääränsä, voi hyvä tavaton hän sanoi. Hänelle hyvät runot olivat kallisarvoisia aarteita. Sanat ja säkeet säikyttivät ihmisiä.. Minä sanon pyh tuollaisille kotkotuksille ja käännän selkäni. Ehkä huomenna paistaa aurinko:" Ehkä ei. Sillä ei ole niin väliä. Jatkan taas matkaani. Ehkä näen tiellä jonkun mukavan pojan, joka haluaa jakaa seuraavan yön kanssani. Ehkä. Ehkä hänellä on mukanaan riisikupillinen ja pullo vahvaa viinaa. Ehkä! Ehkä ei! Kuka tietää?"

Viides tarina kertoo Kyynelten kalliosta:"Heikit:"Kuin kaksi suloista marjaa. Toinen vaalea. Toinen tumma. Kummatkin niin lääpällään toisiinsa, ettei edes heinä pääse niiden väliin, kun ne koko ajan kyhnäävät kiinni toisissaan. Koskettelevat hellästi vaivihkaa toisiaan sormenpäillään. Hipelöivät toistensa hiuksia, ja luovat toisiinsa alituisesti rakastuneita silmäyksiä."Heikki Pekanpoika ja Heikki Minkonpoika olivat Suomen ensimmäiset nimeltä tunnetut homot, ja tosiaan syvästi rakastava poikapari. Heidät poltettiin roviolla Taivassalon pitäjässä Kyynelten kallioksi sanotulla mestauspaikalla vuonna 1665. He työskentelivät renkeinä Pappilassa, jonka isäntä oli päällisin puolin ankara hengenmies, Claudius Brennerus, joka varoitteli erityisesti pappilassa usein vieraileville nuorille erityisen vastenmielisenä ja pirun keksintönä pitämistään runkkaamisista, eläimiin sekaantumisista, sekä miesten välisestä seksistä. Hän kuljeksi tiluksillaan haukkana seuraamassa palkollistensa vapaa-ajan viettoa, eikä katsonut hyvällä silmällä Heikkien viehtymystä olla jatkuvasti tekemisissä keskenään, kunnes eräänä iltana hänen pinnansa paloi ja hän poltti kirjaimellisesti renkipolot rakkaudestaan karrelle.

Kuudes tarina kertoo miten Jeesus koki, että hänet ymmärrettiin aina tahallisesti väärin:" Kaikki on mennyt perseelleen sen jälkeen, kun kuolin, ja muka nousin ylös taivaisiin istumaan mukaisäni, mukaoikealle puolelle, ja vielä muka tuomitseman sieltä ihmisiä! Ei se noin pitänyt mennä alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Nämä sanojeni vääristelijät, pilkunnussijat, ja suoranaiset valehtelijat ovat kyllä nyt vääntänet elämästäni sellaisen legendan, etten siitä itseäni tunnista. Ensinnäkin koko homma lähti siitä, että myin pikkupoikana temppelissä persettä vanhoille ukoille, ihan kuin meillä näillä levysasteilla on aina ollut tapana. Vanhat paksut ukot ja erityisesti papit ja heidän hännystelijänsä istuskelivat päivät pitkät kuuman ja polttavan auringon alla puhumassa mukatärkeitä asioita taivaan ja maan välillä, ja siinä välissä kaipasivat vähän kuumentuneille tunteilleen rauhaa lehdossa varjon alla nuoren mukavan pojan syleilyssä, jotta olisivat jaksaneet sitten taas jatkaa papattamistaan auringonlaskuun saakka."Homojeesus kertoo sen perimmäisen totuuden, jota kaikki ovat visusti piilotelleet, vaikka sentään jotkut ovat osanneet epäillä miksi he eivät kulkeneet pääteitä silloisen porvarieliitin mukana:" Juuri siksi, että olimme hyljeksittyjä b-luokan kansalaisia. Vapaita miehiä seurustelemaan keskenämme, ja jakamaan rakkauden toistemme kanssa. Rakastimme toisiamme avoimesti. Kuljimme käsikädessä kaikkialla missä liikuimme. Meillä oli pitkät hiukset merkiksi naismaisuudestamme, ja parrat siitä että meissä asui myös mies. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla oli salainen tunnuslauseemme. Me kiersimme etsimässä nuoria poikia ja miehiä joukkoihimme jakamaan kansamme tämän suuren mysteerin: rakkauden ja ihastumisen elämää kannattelevan lahjan, ja sen halusimme jättää lahjaksi jälkipolville, mutta sitten nämä evankeliumien kirjoittajien sensorit poistivat teksteistä kaiken sen oleellisen, missä olisi kerrottu miten oikeasti elin, ja kuinka hurja olin, ja miten ihana kullintäyttämä minun ja opetuslapsieni elämä oikeasti oli."

Seitsemäs tarina kertoo vähemmistön vähemmistöstä vähemmistön vähemmistönä. Kyse on loppupeleissä yksityisen minän olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä. Ollako vai ei oikeus omaan itseensä, elämäänsä ja sen laajamittaiseen toteutumiseen vapauden nimissä omaa seksuaalisuuttaan vapaasti toteuttaen vai ei? Ja vapaudesta toimia juuri niin kuin se itse haluaa. Tästä on ollut kysymys koko ihmisen älyllisen historian keskinäisten taistelujen ajan. Siitä kenelle kuuluu oikeus sinun omaan elämääsi, ja yksityiseen minääsi. Miten sinua joko ohjataan, tai annetaan olla omissa oloissasi:" Jullit on meidän elämän tarkoitus, jullit on sonneja, humalaisia sonneja, rahvaanomaisia äijiä, karjuja, korstoja, joita joskus kulkee puiston poikki, makaa kännissä ojassa tai aseman penkillä tai jossain missä vähiten osaisi odottaa. Meidän humalaisia Orfeuksia. Katsos ei siskot toisten siskojen kanssa lesboile! Me tarvitaan heterolihaa!" Näin kirjoittaa nuori pyöreäkasvoinen, ja Puolan syvän umpimielisen katolilaisen maalaisisännän nuoremmalta versiolta näyttävä puolalaistoimittaja, gaymaailman ikioma sotamies Svejk, Michel Witkowski esikoisromaanissaan Hutsulassa, joka teki hänestä maailmanlaajuisen tähden yhdessä yössä. Kirja on räävittömän hauska ja todentuntuinen kuvaus siitä meidän kaikkien homojen tietämästä tosiasiasta, ettei kukaan naismainen vetelyshinttari ole kiinnostunut toisen samanlaisen seurasta, vaan näistä oman elämänsä sankareista, komeista ja miesmäisistä hälläväliähetskumiehistä, jotka panevat hetkessä ranttaliksi, ja haisemaan pikkuporvarillisessa ympäristössään kaiken sikamaisuuksillaan ja juopotteluillaan. Näistä sikamakeista ja komeista, ammattikoulujen autonasentajalinjoilta kasvaneista lökäpöksypojista alkoholilla kulkeviksi panokoneiksi muuttuneista oikeista renttuheteroista. Housuihinsa kusevista kännisistä sänkinaamaisista perseenraapijoista. Hielle haisevista työläisistä. Lähiöiden paikalleen jämähtäneistä komeista lihaskimpuista, ja lähipubin aivonsa peloille juoneista tylsimyksistä, vaikka mahaa ja ikää on jo plakkarissa, mutta kun ne on oikeit miehii, ja kun ne panee, ne panee naama irvessä ihan ku akkojaan oikein kunnolla ähisten.

Kahdeksas tarina kertoo vuosisadan rakkaustarinan runoilijoiden Arthur Rimabaud ja Paul Verlainen välillä. Rimabaud oli tämän modernin aikamme yksi huikaisevimmista nuorista runoilijaneroista, jota Osip Mandelstam piti kaikkein lähimpänä Dantea:"joka oli luonteeltaan merkityksien horjuttaja ja kuvan ehyyden rikkoja," poltti kynttiläänsä molemmista päistä ja kuoli nuorena, mutta ehti kokea elämää sulostuttavan ja veret pysäyttävän rakkaustarinan toisen nuoren lahjakkaan runoilijan, Paul Verlainen kanssa:" Siitä aion nyt teille kertoa, sillä kuten kaikki muutkin hyvät, totuudelliset ja innostavat tarina, on tämäkin jäänyt kertomatta siitä yksinkertaisesta syystä, että me kuolimme rakkautemme kukoistuksen keskellä, niin nuorina, tai ainakin minä, ja ehkä myös Paul henkisesti, ettemme ehtineet vanheta yhdessä tarinamme kanssa, ja muistella sitä vanhetessamme tippa linssissä yhteisten juominkiemme päätteeksi krapulapäissämme, vaikka minun sallittiin omistaa totuus yhdessä sielussa ja ruumiissa. Tiesin ja elin sen Paulin kanssa todeksi, että runoilijasta tuli ennen kaikkia muita suuri sairas, suuri rikollinen, suuri kadotettu - Ja ylin tietäjä. Sillä me saavuimme tuntemattomaan, mihin muilla ei ollut avaimia eikä pääsyä. Ja vaikka lopulta jouduimmekin suunniltamme, ja menetimme tämän ainutkertaisen kykymme ymmärtää näkyjämme, niin olimme silti kerran nähneet ne lyhyen rakkautemme ja elämämme aikana, mitä monet eivät koskaan koko elämässään uskalla edes aavistaa olevaksi. Paul ei voi ihan hyvin. Hän kärsii omantunnontuskistaan. Siitä miten olisi soveliasta olla mieliksi ympäristölleen. Hänessä on vielä hitunen jäljellä pikkuporvarillisuutta ja heteromaailman jäykkiä perinteitä, joita hän silmänlumeeksi yrittää uskotella itselleen kunnioittavansa. Heikkona hetkinään hän istuu pää käsien varassa ja voivottelee mitä tulikaan tehdyksi."

Yhdeksäs tarina kertoo surun tiestä, minkä lyhyen onnen huuman vanhoina päivinään kokenut Rooman keisariajan yksi suurimmista keisareista, Publius Aelius Hadrianus koki noustessaan historiaan yhdessä toisen suuruuden, Marcus Aureliuksen kanssa harvinaisen kirkasälyisenä ja selväjärkisenä stoalaisena keisarifilosofina, joka nyt tyypilliseen hiljaisen lohduttomaan tapaansa näyttämättä tunteitaan seisoo viimeistä kertaa rakastettunsa edessä muistelemassa hänen kaunista hymyään. Miten he leikkivät tuntikausia kahdestaan hänen isossa sängyssään kuurupiiloa. Nauroivat kaikelle huvittaville asioille kuin pikkupojat konsanaan. Miten merkitykselliseltä kaikki hänen viettämänsä pienetkin kauniit ja rakkauden täyttämät hetket nyt tuntuivat hänen vierellään. Miten typerältä kaikki muu. Ympärillä jatkuvasti pyörivät kateelliset ja matalamieliset mielistelijät. Ison valtakunnan tärkeät ja aina kiireelliset hallitusasiat. Hänen omat liian lähelle uteliaita nokkiaan hänen elämäänsä jatkuvasti työntävät rasittavat sukulaiset, ja tietenkin hänen selkänsä takana juonittelevat kierot vallasherrat, joita kiinnosti enemmän kuin mikään, mitä hänen jälkeensä seurasi, ja olivatko he silloin mahdollisesti joko tulevan voittajan tai häviäjän puolella. Mutta häntä ei jaksanut kiinnostaa enää mikään muu kuin oman rakkaansa kiharainen tukka. Sen silittäminen. Tummat mantelimaisen kutsuvat isot silmät, ja niistä välkkyvä pohjaton ystävällisyys ja viattomuus. Nuorukaisen notkea vartalo, kun hän jännitti sen kaarelle antaen hänen tulla päälleen, ja painautua hänen sisälleen niin syvään, että hän pelkäsi rakkaansa halkeavan tästä seivästyksestä, hajoavan palasiksi taivaan tuuliin ja katoavan häneltä ikuisesti näkymättömiin. Hän vain seisoi silmää räpäyttämättä, itsensä entistä vanhemmaksi ja väsyneemmäksi tuntien tunteitaan näyttämättä tai paikaltaan liikkumatta, vaikka on jo vanha, raihnainen, ja jokaista hänen pitkän elämänsä nähnyttä ja kokenutta lihastaan pakottaa ihan kuin viimeistä jo vietäisiin. Hadrianus vain hymyili Antinoukselleen, ja aikoi sanoa hänelle jotain, mutta muisti sitten seisovansa hänen haudallaan samalla kun sotilaat sytyttivät sen tuleen. Ja niin hän katseli yksin haikeana taivaalle, miten hänen rakkautensa katosi ylös taivaalle pieninä hiukkasina, lopullisesti leijaillen ties minne tavoittamattomiin. Hän tajusi aikansa tiimalasissa olevan täynnä. Samalla hän lyyhistyi polvilleen ja oksensi verta. Ensimmäisen kerran tauti oli saanut hänestä näin valtavan kuristusotteen, ja hän tunsi miten hänen loppunsa läheni hetki hetkeltä, eikä hän välittänyt enää mistään mitään.

Kymmenes tarina kertoo Sokrateen vaietusta poikaystävästä:" Tarkemmin kerron teille siitä, millaista oli olla tämän hurmaavan ja omalaatuisen likaisen ukon vaiettu poikaystävä, todellisen rakkauden ja kunnioituksen kohde, ja hänen henkinen innoittajansa, josta kukaan ei puhu mitään, ja jonka kateellinen ja yläluokkainen Platon tahallaan "unohti", korostaakseen paremmista piireistä tulleen Alkibiadeksen roolia Sokrateen elämässä, ja erityisesti sitä kautta omiin tarkoituksiinsa paremmin sopivaa "platonilaista rakkautta" (joka on täyttä paskaa ja humpuukia). Kun Sokrates sanoi Alkibiadekselle, että hänen rakkautensahan on kuin haikara. Se on ensin hautonut sinussa siivilleen nousevan rakkauden, ja nyt se on vuorostaan sinun rakkautesi hoivattavana, Sokrates tarkoitti jotain ihan muuta, kuin mitä hänen jälkeenpäin on tulkittu tarkoittavan. Minä tiedän, koska olin itse silloin mukana paikalla kuulemassa tämän."Platon otti nimekseen Platon, joka tarkoitti mieskuntoista urosta, ja osallistui itse lukuisiin juhliin, joissa miehet panivat nuorukaisia rajusti aamun pikkutunneille asti niin härskeissä bileissä, ettei niistä ole juuri kukaan historioitsija uskaltanut viralliseen historiankirjoitukseen kommenttejaan koston ja rangaistuksen uhalla kirjoittaa. Eivätkä nämä nuorukaiset olleet mitään poikatyttöjä tai temppelien vierusteoilla viihtyviä, halpoja ja neitimäisiä meikkaaja-kampaajaviihdytyspoikia, vaan komeita lihaksikkaita, miehen näköisiä, ja ikäryhmänsä kauneimpia nuorukaisia, joilla oli patsasmaiset jäntevät lihakset, ja ihan eri tavalla haarojenvälissä jykevästi seisova valtava muna, kuin kuvanveistäjät ovat antaneet ymmärtää. Eihän sitä olisi tullut mitään, että näistä vapaista miesten keskinäisistä aisti-iloista olisi tullut kulttuurimme perusta, siksi Platon hieman siisti tarinoita, otti spermanhajun, kullin mäiskeen, perseen litinän ja lätinän, hurjasti hullaannuttavan himon, ja jatkuvan panemisen, ja kullista haaveilemisen siististi pois tarinoistaan. Sokrates sai pojat puhkeamaan kukkaan, ja vapautti meidät sadun lumouksesta rupisammakon suudelmallaan, ja meissä piilevät voimamme, sillä hän jaksoi aina udella meiltä kaikkea sellaista, jota emme tienneet itsessämme olevankaan. Hän sai meidät punastumaan ja kaipaamaan. Rakastamaan ja unelmoimaan. Näyttämään tunteemme, ja etsimään rakkauden lisäksi totuutta, joka tuntui olevan piilossa kaikkialla ja kaikilta:" Sokrates kysyi sitten minulta ovelasti, onko rakkaus halua siihen, minkä omistaa, vai siihen mitä ei omista: "Jos on myönnettävä, että rakkaus on on halua siihen, mitä ei omista, ja jos rakkaus on halua kauneuteen, eikä pitäisi päätellä, ettei rakkaus itsessään voi olla kaunista, koska se ei omista kauneutta?" " Eros on se joka tätä maailmaa pyörittää. Se on jumalten ja kuolevaisten välinen näkymätön energiapiikki. Kissaa puuhun ajava voima. Daimoni, joka syntyi jumalten Afroditen järjestämissä pidoissa. Aterian lopuksi köyhyys, Penia, eli puute saapui kerjäämään. Silloin Poros, eli ratkaisu oli nukkumassa Zeuksen puutarhasta liian monesta nektarista juopuneena. Penia kävi pitkäkseen hänen viereensä, sillä hän halusi päästä eroon köyhyydestään hankkimalla Poroksen avulla lapsen. Näin syntyi rakkaus. Sen alkuperä selittää rakkauden luonteen ja piirteet. Penin poikana se on yhtä köyhä, puutteenalainen ja kerjääväinen. Afroditen synnynpäivänä syntynyt rakkaus on rakastunut kauneuteen. Poroksen poikana se on kekseliäs ja ovela." Tuosta yöstä lähtien minusta tuli Sokrateen vaiettu poikaystävä, ja annoin hänen siitä lähtien joka yö ilmaiseksi koettaa tunikani alla piilossa olevaa elintäni, koska hän oli oikea mies. Pausanias väitti, että tavallisen Afroditen seurassa liikkuva Eros on todellinen jokapaikankulkija, ja sen toiminta on täysin sattumanvaraista. Hänen tavallaan rakastavat Pausaniaan mukaan huonot ja ymmärtämättömät ihmiset. Ja hän jatkoi, että sellaisten rakkaus kohdistuu ensinnäkin yhtä paljon naisiin kuin poikiin, toiseksi enemmän näiden ruumiiseen kuin sieluun, ja lisäksi he valitsevat rakastaakseen mahdollisimminan ymmärtämättömiä ihmisiä. Näin he tekevät Pausaniaan mukaan, koska he pyrkivät vain tyydyttämään halunsa välittämättä olenkaan siitä, tapahtuuko se kauniisti vai ei. Sillä tavoin Pausaniaan mielestä heidänkin toiminnastaan tulee sattumanvaraista:" He saattavat tehdä yhtä hyvin pahaa kuin hyvää". Pausanias väitti, että tämä kaikki johtuu siitä, että "tavallinen" Eros kuuluu Afroditelle, joka on paljon nuorempi kuin se toinen. Sitä paitsi miehestä ja naisesta siinnyt. "Taivaallinen" Eros kuuluu Pausaniaan mielestä taas Afroditelle, jonka sikiämiseen naisella ei ole olenkaan osuutta, vaan pelkästään miehellä, ja joka vanhempana on vailla nuoruuden ylimielisyyttä. Siksi Pausanias väitti, että tämän Eroksen haltioittamat rakastavat miespuolisia yksilöitä, ja kohistavat kiintymyksensä siihen sukupuoleen, joka luonnostaan on voimakkaampi ja järkevämpi. Poikien rakastajista voi Pausaniaan mielestä jopa nähdä, ketkä ovat puhtaasti tämän Eroksen vallassa. Sellaiset eivät rakasta pikkupoikia, vaan jo järkevään ikään tulleita nuorukaisia. Pausanias sanoi puheensa lopuksi uskovansa, että ne joiden rakkaus syttyy siinä vaiheessa, ovat valmiit elämään lopun elämäänsä yhdessä rakkautensa kohteen kanssa. He eivät kuulemma tekisi niin kuin sellainen, joka valloittaa ymmärtämättömän lapsen, ja sitten pettää hänet, ja lähtee pilkaten hänen luotaan.

Yhdestoista tarina kertoo hirveän Hospodarin seikkailuista, miten Hirveä Hospodar on tosiaan hirveä, teoissaan uskomaton, haluissaan pitelemätön. Hän tekee kaikkea sellaista, mitä tähän asti on uskoteltu vain hurjimmissa haaveissa kuvitella, ja niin usein ja niin runsaasti, että toista sellaista kykyä ei ole. Mahdoton mies tämä perintöruhtinas. Pilkkaaja ainakin, mies joka ivaa pornografian kuolleeksi, näyttää mihin rakkaudeton seksi johtaa, miten se esineellistää ihmisen ja kasvattaa väkivaltaa. Minä luen kirjaa kalu kovana matkalla Thessalonikista yöjunalla Ateenaan, mistä jatkan muutaman päivän jälkeen matkaani Istanbuliin lentäen. Olen varannut Ateenan parhaimmasta homohotellista sviitin nimellä Ime Kikkeliä. Maltan tuskin odottaa nyt hymyssä suin sitä, kun pääsen kirkumaan jo ovelta ystävälliselle ja enkelinnäköisille portieeripojille, onko teillä huonetta Ime Kikkelille? Sitten huomasin vähäpukeisen urheilijanuorukaisen housujen valahtaneen nilkkoihin, niin että hän nukkui kulli ja perse paljaana. Ja mikä ihana ilmestys sieltä löytyikään. Pieni tumma karvoitus pitkän ja paksun kullin päässä. Perse pyöreä ja kiinteä kuin potkupallo. Miten ihanasti kulli nousi ja laski nukkuvan urheilijanuorukaisen hengityksen tahdissa ylös ja alas, ja miten kutsuvalta hänen pitkät ja lihaksikkaat reitensä näyttivät potkupalloperseen välissä, ja miten kiihottavalta kaikki tämä yhdessä näytti sen kanssa, että poika kääntyili, kosketteli jatkuvasti persettään ja kulliaan, voihki ihan kuin unessa nussisi jotain levitellen aina välillä haaransa avoimeksi, ihan kuin olisi odottanut hetkenä minä hyvänsä jonkun käyvän makaamaan hänen päälleen ja nylkyttävän häntä kullillaan. Luin tarkasti, miten kirjassa kerrotaan Hospodarin kiihottaakseen itseään lukeneen Päivälehdestä pienen uutisen, jossa kerrottiin hotellin tiskaajan grillanneen erään nuoren kokin pakaroita, ja siten nainut kuumaa ja veristä persettä syöden samalla paistettuja kappaleita, jotka olivat peräisen tuon nuorukaisen takapuolesta. Nuoren lupaavan kokin kiljuessa apua naapurit olivat juosseet paikalle ja pidättäneet sadistisen tiskaajan. Ruhtinas runkkaili hellästi kulliaan, jonka oli kiihottuneena lukemastaan ottanut esille. Eräässä kohtauksessa ruhtinas riisuutuu, ja ojentaa komean perseensä julmalle Cornaboeuxille, joka nussii sitä kahdeksan kertaa nousematta välillä pois. Sitten heti perään eräänä aamuna ruhtinas, alaston ja kaunis kuin Belvedren Apollo, teki 69:ää hänen kanssaan. Molemmat imivät ahnaasti tikkukaramellejaan, ja laukesivat yhtä aikaa toistensa suihin. Romaani on tätä samaa täynnä alusta loppuun, sillä erotuksella, että loppupuolella ruhtinas kohtaa symbolistirunoilija, Adolphe Terren, ja on sitä mieltä että kaikki on ostettavissa, kunhan on maksaa siitä hinta. Sakis tulee sisään kovassa kiireessä, ja liukastuu lattialla olleeseen öljytippaan, ja lentää suoraan päistikkaa minun syliini kovasti kiroillen ja huutaen. Tilanne on niin outo ja erikoinen, että me molemmat alamme nauraa hysteerisesti nähdessämme toistemme ällistyneet kasvot vastakkain ja kroppamme toistemme tahattomassa syleilyssä. Sen jälkeen meillä ei ole enää kiire mihinkään. Puhumme kapakan sulkemiseen saakka kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Sakis antaa minulle puhelinnumeronsa ja osoitteensa, mutta haluaa sopia varmuuden vuoksi huomiseksi samaan paikkaan samaan aikaan treffit. Olen taivaissa. Seuraava päivä kuluu hitaasti kuin etanan matkassa. Tulen ravintolaan jo monta tuntia ennen Sakista, ja istun nurkassa odottamassa häntä. Ja kun hän viimeinen tulee en jaksa enää pidätellä himoani häneen, van suutelen häntä suoraan suulle. Hän vain hymyilee, mutta heiluttaa sormeaan merkiksi ettei tällainen sovi näissä paikoissa. Ja samalla laskin kirjan käsistäni ja katsoin jälleen Sakikseen. Että tämä tarina olisi sittenkin totta, ja etten enää koskaan sortuisi seksiin ilman rakkautta. Joten nipistin itseäni. En ollut unessa. Luojan kiitos.

Kahdestoista tarina kertoo hämmästyttävästä kirjeestä eräältä nuoruudenkaverilta. Minua viehätti vieläkin paras luokkakaverini, jota katselin aina sivusilmin koulun jälkeen urheiluradalla juoksemassa kilpaa itsensä ja ajan kanssa. Kun runkkailen yksinäni täällä isossa kaupungissa ja olen yksin, ajattelen vain häntä. Hänessä oli imua ja sitä jotain. Kun aloitin ruipelominäni muokkaamisen, että saisin kullia, huomasin, että olin katseenkestävä, ja että minulla seisoi aina, juhlavasti ja mahtavasti, ja että minun teki aina mieli kullia. Mutta tunsin suurta häpeää hiljaa itsestäni ja tumpelomaisuudestani, ja mihinkään kelpaamattomuudestani, ja join sitä peittääkseni, ja riehuin viikonloput kaupungilla hänen kanssaan kuin pahaiset ja ikuiset ADH-nuorisorikolliset, päämäärättömästi hoippuen hiljaa, mutta varmasti itse tekemäni haudan partaalle tuntien sisuksissa alati perin pohjin eksyneeltä, pimeältä, syylliseltä kaikkeen pahaan ja siitä erityisen järkyttyneeltä. En koskaan uskaltanut lähennellä häntä, ja se koskee minuun vieläkin. Sitten sain nimettömän kirjeen häneltä. Tunnistin sen käsialasta.

Kolmastoista tarina kertoo suuresta häpeällisestä periksiantamisesta eli siitä miksi homot antavat niin helposti periksi, ja ovat kaikkea muuta kuin vapaita ja halukkaita taistelemaan oman itsensä puolesta. Ei tietenkään kaikki, mutta valtaosa. Ja vaikka osin on ymmärrettävää etteivät ikuisesti maahan poljetut ja sorretut nouse, ennen kuin joku oivaltaa, että Jeesus oli oikeasti homo. Ulkopuolinen. Vihainen. Ärsyttävä, kaiken kyseenalaistaja, ja oman anarkistisen roistokoplansa heimopäällikkö. Oman aikansa Robin Hood, ihan kuin kaikki muutkin historiassa vipinää aikaan saaneet suuret mullistajat ja ajattelivat ovat aina olleet, eivät nämä kiltit sosialidemokraattiset valheelliset unelmien raiskaajajeesmiehet, hallinnoitsijat, kokoustelijat, kirjat kiltisti kannesta kanteen lukevat, ja niistä samoin kuin edellisen, tämän päivän ja tulevan puheenaiheista samaa sontaa papattavat koulutetut papukaijat, ja pikkupaloihin tyytyvät puoliaivoiset apinat, kopiotsijat ja kaiken kiltisti juuri niin kuin se on kirjoitettu, muokattua ja muserrettu toistajat, ja että kaikki muu on väkivalloin heidän ympärilleen tumpattua hävytöntä, ja vähämielisille suunnattua aivotonta viihderoskaa.

Neljästoista tarina kertoo punahuorapoikien tuloksellisesta perse- ja kullilakosta:"Meitä punaorpoja oli pilvin pimein ilman kattoa pään päällä, vanhempien turvaa, kodin lämpöä, vaatteiden suojaa, tai rakkautta paukkupakkasten keskellä talvella 1918, jolloin alkoi kolme kuukautta kestänyt ankeus, joka ajoi meidät murikkarintamalle. Meillä oli silloin mukana kerjuupasseiksi kutsutut pienet nyssäkät, ei jalkineita eikä takkia pakkasesta huolimatta. Kuolleisuus oli kova. Pikkuveljenikin jäätyi pissillä ollessaan kuoliaaksi, ja piti irrottaa sahaamalla ulkovessanpytystä. Huoraaminen alkoi pakon sanelemana jo alle kymmenvuotisena. Herrat poikkesivat aina meillä köyhimmissä kaupunginosissa valitsemassa nuorimmat ja kauniimmat punapojat namupaloiksi iltahuvikseen. Se oli suosittua puuhaa. Metsästää meitä enkelin näköisiä ja lankanlaihoja ruipeloita herrojen yöllisiin seksijuhliin. Papit saattoivat ottaa kolmekin kaunista pikkupoikaa yökylään. Mun isoveli oli just tapettu ku myö hävittiin."

Viidestoista kertomus enkelimäisestä adonispunkkarinamusta:" Katse harhailee, ja silmät tapittavat päässäni aina kun hän liikkuu ja katsoo minuun päin. Tai niin ainakin kuvittelen. Istun eturivissä katsomassa tylsää ja hengetöntä provinssitanssia, missä ainoana valopilkkuna on lavalla tiukoissa trikoissa äheltävä hyvämuotoinen enkelimäinen adonispunkkarinamu, joka on niin hyvän ja haluttavannäköinen, että kaksi maailmaa törmää minussa, ja sekoittaa ajan ympärilläni katsellessani hänen suloisuutta hehkuvaa olemustaan, limittäin ja päällekkäin tunteideni ja olemiseni simultaanisuuteen, sekä sisälläni piilevään oman elämäni, ja onneni sisäiseen irrationaaliseen vastaanhangoittelijaan, joka ymmärtää häntä katsoessaan hyvin sen, että elämä koostuu vain sattumanvaraisista epämääräisyyksistä."

Kuudestoista tarina kertoo miten rumpua lyödään:" Se on kamalaa miten me kaikki olemme jotenkin eksyneitä ja irrallisia omassa elämässämme, kunnes tapahtuu se lopullinen törmääminen siihen karuun toisseikkaan, että olemme olosuhteiden vankeja väärässä ajassa, ja että meistä itsestämme riippumatta on asioita, joiden pitää tapahtua ennen kuin voimme elää ja toimia niin kuin haluamme. Jotain nenämme edessä pitää koko ajan tapahtua ja muuttua, jotta pystyisimme elämään, ja ajattelemaan pidemmälle, siihen pisteeseen saakka, jossa alkaa meidän oman tietoisuutemme koti, sen viihtyisät huoneet, ja saisimme rauhassa sisustaa sitä oman mielemme mukaan, ilman että kukaan häiritsee meitä jatkuvasti huomauttamalla, ettei noin saa tehdä kun kukaan muukaan ei ole tehnyt niin, ja tuijottaa sitten meitä kuin halpaa makkaraa odottaen, että häpeisimme silmät päästämme, ja rientäisimme oitis tekemään hänen vihjaamansa muutokset, jotta saisimme elää loppuelämämme omassa rauhassa kenenkään häiritsemättä, mutta silloin hän erehtyy pahemman kerran. Ei ole olemassa mitään muuta vastenmielistä tapaa osoittaa syvän halveksuntansa minunlaisilleni, kuin yrittää korjata meidän heidän mielestään vikaan mennyt makumme vastamaan moukkien massakäyttäytymisessä typeryyden synonyymiksi muodostunutta halpamaisuutta, samalla alleviivaten sitä, että minä joudun automaattisesti elämään hiukan sivussa heitä häiritsemästä, etten joutuisi heidän sylkykupeikseen, joten kautta aikojen minunlaiseni ovat joutuneet naamioimaan itsensä ja elämänsä, joten hieman ymmärrystä sille näkymättömälle homojen enemmistölle, jotka ovat piiloutuneet kilteiksi perheenisiksi, bussikuskeiksi, liikunnanopettajiksi, poliiseiksi, pankkiireiksi, rakennustyömiehiksi, kauppiaiksi, rikollisiksi ja urheilijoiksi."

Seitsemästoista tarina kertoo Obbesta. Snorri, tuo jumalaton historian väärentäjä. Isiensä alkuperäisen, kokonaisen kansakunnan ja kerran maailmaa hurjapäisyydellään raikkaana tuulahduksena valloittaneen voiman halpa ja kavala pettäjä. Ajatuksen riistäjä. Mädättäjä. Venkoilija. Vehkeilijä. Sanoilla kieroilija. Totuuden perivihollinen. Mieskauneuden vastustaja. Todellisen miehisyyden pelkääjä. Tekopyhä teeskentelijä, väärentää Norjan tärkeimmän tapahtuman, vuoden 874 Havsfjordin taistelun. Hän kertoo synkkää, mutta mielenkiintoista tarinaa todella kauniista ja miestenkin mieleen olleesta kuninkaasta, Harald Kaunotukasta, josta tuli isänsä kuoltua kuningas vain kymmenvuotiaana. Hän oli muita kookkaampi. Komea ja uljas viikinki isoine ja mahtavine lihaksineen. Väkevä. Älykäs. Tarmokas ja aikaansaava. Mutta muut kuninkaat ajattelivat aikansa koittaneen, ja pelkän pikkulapsen hallitsijana olevan helle vain helppo suupala. He aloittivat sotimisensa Haraldia vastaan. Harald vietti kaiken aikansa sotakentillä voittaen kovien taistelujen, ja osin sattumien avulla voimakkaat, ja häntä vanhemmat ja viisaammat vastustajansa. Hän kirjoittaa kunniasta. Sodasta. Kostosta. Verestä. Taisteluista. Neidoista. Valloituksista. Uroteoista. Uhrautuvaisuudesta. Loputtomien taistelujen tärkeydestä. Haudanvakavuudesta. Perheistä. Tavallisesta rakkaudettomasta ja intohimottomasta rakkaudesta. Ihailusta ja kunnioituksesta. Isänmaasta. Luonnosta, Järkähtämättömyydestä. Kuolleista kivijumalista. Ylpeydestä. Peräänantamattomuudesta. Taisteluhengestä. Oikeasta asenteesta ja siitä Norjasta, jossa ollaan hiljaa. Kilttejä ja nöyriä alamaisia ylpeinä valmiina kuolemaan sen kunnian tähden, mistä hän saa nyt palkkana pitää halvan henkensä, ja saa juuri sen verran, pikkuriikkisen särvintä hengenpitämikseen, että pysyy elossa, ja simaa rauhoittaakseen syyllisenä kolkuttavaa omatuntoaan, jossa risteilee sekaisin tuhat vaiettua tarinaa todellisten viikinkien himoilla ja haluilla, jotka muuttivat sen ja sen päivän taistelun sen ja sen takia.Ja viikinkien omat tarinat unohdettiin, koska kukaan ei niitä kirjoittanut ylös, väärentäjä Snorria lukuun ottamatta, sillä vain yksi tarina oli pyhä heille, ja se kulki suusta suuhun leirinuotiolla, ja isältä pojalle, sitten kun aika oli siihen kypsä, ja tämän tarinan kertoi kuningas Harald Obbelle eräänä yönä, kun he olivat käymässä nukkumaan, ja Harald tunsi oman sisäisen lohikäärmeensä voiman heikkenevän rinnassaan, ja pyysi Obbea tuomaan hänelle vuosia aiemmin antamansa kultaisen lohikäärmekorun mukaansa, jotta hän voisi tarkistaa oliko aika jo lopussa. Kuningas Harald kertoi koko valtakunnan tarkimmin varjellun salaisuuden sinä yönä Obbelle, maatessaan tämän kanssa sysimustassa yössä kahdestaan vierekkäin. Kuningas Harald kertoo Obbelle tarinaa Sigurd Fafnesbanesta, Norjan viikinkiajan kuuluisimmasta lohikäärmeentappajasta, jonka taikavoimainen kääpiö Regin aikoo tappaa. Regin takoo alasimella miekkaa apunaan palkeita käsittelevä Sigurd. Sigurd koettaa miekan vahvuutta lyömällä sillä alasimelle, jolloin se katkeaa. Regin valmistaa nyt Sigurdille isomman ja vahvemman miekan, mutta katselee koko ajan Sigurdia sillä silmällä, ovelasti alaviistoon punniten ja miettien, olisiko tuosta miehestä isosta koostaan huolimatta mihinkään kunnon naintipuuhissa, ja mikä hän on miehiään?

Kahdeksastoista tarina kertoo toiveesta, että viipyisit luonani edes hetken verran:"Suljin puhelimen haukoteltuani ensin pitkään. Juuri siksi hän oli näitä homososiaaliseen seurusteluelämään pakollisesti kuuluvia pinnallisia ja usein piinallisia "haistapaskatuttavia", joita nyt liimautui harmiksi asti perseessä pörrääviksi kärpäsiksi aina silloin tällöin erilaisissa pakollisissa tilanteissa, taidenäyttelyjen avajaisissa, juhlissa, homobaarien yksinäisissä nurkissa tai elokuvien auloissa. Teeskentelivät ystävää. Pyysivät puhelinnumeroa. Liittävät Facebook-ystävikseen, ja soittelivat jatkuvasti mitä kummallisimpiin aikoihin uteliaan kiihtyneinä, muka muina miehinä, kertoakseen vihaamiensa ja inhoamiensa kilpailevien homojen toilailuista paikallisissa homoräkälöissä, ja kuinka he jaksoivatkaan hämmästellä jatkuvasti aidontuntoisesti kaikkea höpöttämänsä tilkkutäkkitodellisuuden ihanaa turhuutta ja typeryyttä, ennen kuin pitkään kiertämällä ja kaartamalla pääsi varsinaiseen asiaansa, josta ei koskaan saanut selvää, oliko kyseessä kysymys, toteamus, toive vai pelkkä ohimenevä hämmästely."

Yhdeksästoista tarina kertoo siitä mikä tässä on ollessa, kun ympärillä juoksee jatkuvasti pilvin pimein kauniitta arabinuorukaisia käsikädessä silmää vinkaten ja hymyillen. Raapien muniaan merkitsevästi kysellen koko ajan koska, missä ja kuinka paljon, hän miettii, ja unelmoi jo seuraavasta kiimaisesta panosta. Hän katselee ihastuneena ympärilleen ja raapii muniaan ohikulkeville pikkupojille merkiksi halukkuudestaan maksulliseen seksiin heidän kanssaan. Hänen turpea olemuksensa, paksu niskansa, ja joka paikassa rehottavat karvat herättävät nuorissa pojissa inhonsekaista ihmetystä, mutta hän on tuiki tärkeä elinkeino heidänlaisilleen nuorukaisille, joilla ei ole töitä, ei viikkorahaa eikä rikkaita vanhempia, koulutusta, tulevaisuutta tai mitään muutakaan mitä muualla turvallisuudeksi sanotaan. Nämä kauniit ja vikkelät pojakoltiaiset kulkevat kuin nälkäiset susilaumat metsästämässä näitä kuoleman, ja yli sadassa kilossaan polttavassa auringossa hikoilevia ja paskalle haisevia elintasorenkaitaan, jotka yrittävät peittää ahneuden hajunsa kalliisiin merkkituoksuihin.

Kahdeskymmenes tarina kertoo Timpasta:"Muistelen nyt hymyssä suin miten minäkin yritin nuorena olla kovaa jätkää. Sekoiltiin, örvellettiin ja kiusattiin kaikkea mahdollista, ja terrorisoitiin omia kulmakuntiamme yhdessä kiimasta ja puutteesta sekaisen olevan poikaporukan kanssa. Vedin joka viikonloppu kavereitten kansa hurjat kahden päivän perskännit, ja jaoin heidän kanssaan krapulassa heidän limaiset ja kuvottavat seksifantasiansa, kun katselimme yhdessä heteropornoa ja runkkailimme. Kavereilla ei ollut hajuakaan, että minä kyttäisin salaa heidän kullejaan, ja kiihotuin vain niiden katselemisesta, ja että olin vain siksi näissä systeemeissä mukana että pääsin näkemään kun he ruikkivat estoitta ympäri huonetta, ja huusivat kiimasta sekaisin sekopäisiä rivouksia. Kaikki oli aluksi hyvin. Viikonlopun kaava oli se, että ensin perjantaina ryyppäsimme kotona. Lauantaina aloittelimme krapulakaljoilla, ja illalla lähdimme baanalle iskemään kimuleita aiheuttaen suurta pahennusta, äänekkäällä ja ilkikurisella häiriköinnillämme. Sunnuntait kokoonnuimme aina jonkun meistä luokse makailemaan, puhumaan niitä näitä kiihottavia levottomuuksia, syömään pitsaa, pelaamaan pelejä, ja aina lopuksi katsomaan jotain superrietasta pornofilmiä, hardcorea, jossa pantiin täysillä ja kovilla ämmiä jokapaikkaan. Runkkasimme aina ihan kuin Fellinin elokuvissa kaikkea ympärillä liikkuvaa erotisoineet pikkupojat rytmikkäästi huohottaen ja äänekkäästi laueten. Näin tapahtui melkein joka viikonloppu. Olin kuitenkin kiinnostunut kovasti parhaasta ystävästäni Timpasta, joka alkoi maleskella luonani aina joutoaikoinaan. Hän istui puolihuolimattoman näköisenä sängylläni, ja kertoi haaveistaan ja toiveistaan sen kummemmin ajatuksiaan suodattamatta."

Kahdeskymmenesensimmäinen tarina kertoo siitä, miten ihmisen muistilla on taipumus lipsahdella:" Mull on ollut kauheen huono säkä näissä poikaystävähommissa. Tai ainakin niin ajattelen, sill oon seurustellu lyhyen elämäni aikana vain kahen pojan kanssa. Kahden toinen toistaan kamalamman paskiaisen kanssa, ja ne on jättäny minuun sellaset jäljet, etten sitten sen koommin oo ajatellukaan vakituista suhdetta, vaan nykyisin hypin kukasta kukkaan, milloin vaan saan, sillä asun pikkukaupungissa ja tääl saa harvoin, vaikka himoja pinnan alla kytee vaikka millä mitalla. Oon siis sitoutumiskammoinen. Mut mul on siihen hyvät syyt, ja perustelut näistä kahdesta homotrauman mulle aiheuttanesta hemmosta, Jarist ja Jerest, jotka uivat salakavalast mun elämään, ja meinas sitten pilata sen kokonaan, vieden mut itteni sivuraiteelle ihan tykkänään."

Kahdeskymmenestoinen tarina saa katsoa muttei koskea:"Minä olen kuuma pakkaus kiireestä kantapäähän joka solullani. Uhkun erotiikkaa, hengitän spermanhajuista ilmaa sisälleni, mutta tiedän nyt yhtä kokemusta rikkaampana, ettei ole haitallista elätellä unelmia, vaan peitellä niitä, mutta että kaikkein kamalinta olisi elää omaa unelmaansa todeksi, sillä silloin siitä häviäisi jännitys ja yllätyksellisyys. Missä vain kuljen, saan kullit housuissa värähtämään, kiitos valtavan mulkkuni, pyöreän perseeni, enkelinkasvoni, suuret vetiset silmäni ja silmäkulmassani vilahtavan ilkikurisen ja riettaan pilkkeen, joka anelee, kutsuu, maanittelee ja rohkaisee vastaantulijaa unelmoimaan seksistä kanssani. Mutta minä en anna kenellekään. Minua saa vain katsoa, ei koskea. Luen pornolehtiä ja chattailen melkein ammatikseni Istun netissä runkkaamassa toisten samanlaisten kanssa päivät pitkät. Minä haluaisin, mutta en voi. En voi menettää kasvojani, enkä elämääni muutaman orkun takia. Kiusaan vain heteroita leikkiviä homopoikia kauniilla vartalollani uimahalleissa, kuntosaleilla, ja kesäisin uimarannoilla flirttailemalla heidän kanssaan, raapimalla sopivissa paikoissa munia ja pyörittämällä herkkupersettäni heidän kiimaisten ja seksinnälkäisten nassujensa edessä ihan kuin muka en tietäisi. että muutaman minuutin päästä he juoksevat lähimpään vessaan pikarunkuille ruiskuttamaan seinät täyteen valuvaa paksu pojanspermaa. Laitan tahallani tiukat ja ihomyöteiset vaatteet päälle."

Kahdeskymmeneskolmas tarina kertoo: katsokaa minua!" Olen kaunis ja onnellinen. Nautin elämästäni täysin rinnoin. Herään joka aamu uuteen päivään iloisena, ja jaksan aina itsenikin ihmetykseksi ihastella joka kerta yhtä innokkaasti miten sanomalehti tippuu luukusta hiljaa lattialle, tai miten teevesi kiehuu kutsuvasti, ja kuinka tyytyväinen olenkaan, kun saan herätä taas uuteen aamuun muna jäykkänä, vielä kun se seisoo, vaikka ulkona on paukkupakkaset, olen myöhässä töistäni, huonosti palkattu paskatyöni on yksitoikkoisen tappavaa, ja homokammoinen pomoni kiusaa, ja vittuilee minulle jatkuvasti valituksista huolimatta sekä selkäni takana että naamani edessä, ilman että voin asialle mitään nyt tai muulloinkaan, ja että minulla on muiden mielestä maailman pienin ja typerin muna. Olen ikäistäni nuoremman näköinen. Menevä ja silti syvällisempi kuin monet kotkottajat ympärilläni. Olen nähnyt asioita paljon sivusta seuraamalla ja pitämällä hoksottimet kunnossa. Minua ei niin vain juksatakaan. En mene enää kauniiden ja merkityksettömien, tai mitään tarkoittamattomien sanojen ansaan, joita hyväksikäyttäjäpojat kuiskuttelevat netissä tai baareissa."

Kahdeskymmenesneljäs tarina kertoo isoveljestä:" Miten kädet alkoivat hikoilla. Ääni katkeilla ja sanat kadota huulilta, kun hän astui huoneeseen pikkuhousuissaan muka vettä hakemaan janoonsa keskellä yötä, kun tiesi juopon veljensä makaavan yksinään pimeässä, ja runkkailevan kiihkeästi toisesta ihanasta, paksusta spermakullista salaa haaveillen. Omia pikkupojan melkein karvattomia muniaan uunin edessä pitkään ja hartaasti kopeloiden, niin ettei kenellekään olisi jäänyt epäselväksi, että sisällä oli kasvamassa maailman voimakkain häräntappoase täyttämään sitä iänikuista tehtäväänsä, että pääsee ulos ratsastamaan, hirnumaan, panemaan parastaan juhlakunnossa, nussimaan toisen pojan persettä, eikä mitään vitunväliä vaikka oman isoveljen. Hallelujaa, ja vitunkovaa perseeseen vaan hevonkullilla ja päin naamaa. Litslats ja satsit sisään, ja sitten vain kipinkapin takaisin tuotapikaa viattoman näköistä teeskennellen omaan sänkyynsä kuorsaamaan nuoren hennon pojan tiheää kuorsausta. Aamulla oltaisiin taas kuten kaikkina muinakin aamuina täysin tietämättömiä yön tapahtumista, ja leikittäisiin kovaa heteroa puhumalla ällöttävästä pimsulista muka siitä haaveillen, ja sitä ihaillein, muistonaan vain yön kuumat ja hurjat panoleikit, ja koko ajan takaraivossa tykittävänä kysymyksenä, että olikohan isoveli kaikesta tästä sittenkään syvän juoppoutensa keskellä niin kovin tietoinen, vai näyttelikö hän aina vain yhtä hyvin tyhmän ja tietämättömän roolinsa, mutta hiton hyvä nussimaan se oli. Kestävä ja raju otteissaan, niin että pikkuveli piti visusti turpansa kiinni, ettei näistä harvinaislaatuisista lemmenhetkistä tarvitsisi luopua sen takia, että hän tajuaisi kaikessa masentavassa surkeudessaan, ettei tästä tule mitään sitten kun pikkuveljen karvat kasvavat, ja mulkku tulee isommaksi kuin isonveljen."

Kahdeskymmenesviides tarina kertoo miten loppupeleissä hän käytti minua hyväkseen:"Olin saanut nähdä ja kokea kullin iloja jo pienestä lähtien, olinhan itse kasvanut kullin pääkaupungissa, ilojen, synnin ja huoruuden itäisessä satamakaupungissa, joka näytti synkkinä hetkinään mereltä katsottuna kuin murhaajan vihoitteleva hammas, ja jossa kaikki lapsuuden satamahuoria panneet merimiehet olivat julman kovia, ja kiimaisia merten mystisiä seikkailijoita, kiinteäpeppuisia ja lihaksikkaita karvapalleroita, jotka näyttivät joskus humalapäissään yhdestä paukusta, tai sätkän jämästä isoja ja punaisia kullejaan meidän pikkupoikien suureksi iloksi, ja muutoin niin tylsien ja rutiininomaisten iltojen runkkujen piristykseksi. Kiimasta ja viinasta sekaisin olevat komeat merimiehet antoivat kokeilla seisovia superkalujaan nauraa hekottaen meidän karvattomille, ja pikkuisille seisoville pileillemme estoitta, härnäten tahallaan niitä hurjiin seisokkeihin pyörittämällä kullejaan, ja mehukkaita perseitään herkkien poikaneniemme edessä niin, että haistoimme vuosisatojen ajan hinkattujen kullien ja pantujen perseiden paksut spermat, ja kuulimme kajuutan hiljaisuudessa rytmikkäät voihkaisut, ja ähkäisyt ja kaikki erilaiset, ja eri tavalla vuosien aikana nussitut, eri mulkkujen; mustien, keltaisten, sinisten, valkoisten, isojen, paksujen, hervottomien neekerinkullien, pienten kiinalaispippelien, ja käyrien arabianmiekkojen jättämät kulumat, ja merkit persreissä, ikään kuin rajut tatuoinnit näiden rakkauden värkeissä kerrostumina, tummentuneina vuosirenkaina merkkinä vuosi se, ja se, oli hyvä kullivuosi, ja merimiesperse voi silloin hyvin. Siiten hän kääntyi minuun päin ja veti spermakullinsa hellästi pois perseestäni. Käänsi minut itseään vastaan, suuteli suulle ja nänneille, ja alkoi kerto tarinaa siitä miksi homo ei halua tietää mitään todellisuudesta, miksi hänellä on mukavuudenhaluinen, totuutta silotteleva ja aina kaiken parhain päin itselle selittelevä muisti."

Kahdeskymmeneskuudes tarina kertoo homohuijareista. Nämä homomarkkinat täysin vallanneet eriasteiset henkisesti ja fyysisesti veltot, akkamaiset pikkuporvariällötykset typerine homogettojuttuineen, olivat maailman suurimpia tylsimyksiä, kuin myös aina joka paikassa rasitukseen saakka homojen kintereillä kulkevia lässyttäviä heteropaapojamieliharmeja, jo ihan siksi, että homous on miehistä puuhaa oikein ymmärrettynä. Kahden pojan tai kahden miehen välistä ystävyyttä. Rakkautta. Intohimoa. Läheisyyttä. Lihaksia. Suloisen kerubimaisuuden, ja jämäkän kivityömiehen epäpyhä ristisiitos. Spermaa litratolkulla. Jatkuvaa stondista ja hipelöintiä. Koskettelua ja hurjia mielikuvitusseikkailuja. Seksifantasioita. Märkiä päiväunia. Eikä siihen silloin voi koskaan kuulua nämä nykyiset vaihdettavien homoidentiteettien markkinaoheistuotteet; väriterapia, tarjoiluehdotukset, muoti, sisustus, pyykit, asema, valta tai nollaseminaarit, ja vouhotusluennot, koska siihen oikeaan, ja oikeasti ymmärrettyyn, piilossa kaikelta homohuijaajilta visusti pysyvään todelliseen miesten väliseen kanssakäymiseen, ja purkautumiseen, poikapoika - ja mieshomouteen, kuuluu aina räjähtävä erimieltä oleminen, salaliittolaisuus ja kapinahenki, ja ne toteutuvat parhaiten näissä ahtaissa olosuhteissa enemmänkin mielikuvissa, kuin todellisuudessa, tai pikarunkkuina pornoluolissa, uimahalleissa, urheilupaikoilla, metsissä, puistoissa, parkkipaikoilla, ja kännissä, kuin se kamala siisti, ja kiltiksi taputettu hyväksyntää ärsyttävästi aneleva homoudeksi mielletty kulttuurinen asiakokonaisuus, mikä on nyt modernin ajan kotkotusten ja homovapautuksen, ja sen jälkeisen kaupallistumisen jälkeen karannut liian kauas todellisesta pehmeästä, hienovaraisesti vihjaavasta alkuperäisesti viattomuudestaan, ja eroottisesta raikkaudestaan, muuttumalla tosi miehiä ja omilla avoillaan ja kullillaan ajattelevia pikkupoikia ärsyttäväksi, miesten välisen ystävyyden, ja rakkauden irvikuvaksi, karkottamalla heidät muille maille vierahille melkein kokopäivätoimisesti kullin ja perseen kokoa sekä nuoren kauneuden, typeryyden ja moukkamaisuuden fanfaaria kaikilla homofoorumeilla toitottavien seksihirviöiden alttariksi.

Kahdeskymmenesseitsemäs tarina kertoo homosankarista:" Sankariksi ei tulla ensin olematta pelkureita. Kun hän astui ulos kaapista, koko kansa kohisi. Miten urheilumaailman ikonina pidetty ja kunnioitettu miesmäinen poika voi olla yksi heistä, hänestä kirjoitettiin. Hän vastaa, että vaikeaa tämä on ollut, mutta hän ei halua enää olla raukkamainen, ja jättää veljiään yksin kamppailemaan omien kipujensa kanssa samaan aikaan kun heitä vahvemmat, ja kaikkialla omilla totuuksillaan ahdistavat heterot lyövät meitä kokoa ajan kuin suurena huvina, yhä tiukempiin rakoihin, jotta me emme pysty kohta enää liikkumaan, hän sanoo. Hänellä on kova urakka edessään. Vastassa monia vaaroja, joita ei varsinaisesti voi torjua. Tässä kamppailussa olennaista ei ole hänen sankaritekonsa, vaan hänen yleisesti levittämä asenteensa: Miten suhtautua siihen, etteivät asiat ole omassa hallinnassa eikä edes ennustettavissa, vaan tuulen mukanaan tuomaa kohtaloa, ja että kaikki oleminen arjessa, eläminen ja rakastaminen vaati nyt myös häneltä kovaa työtä? Näin hänen sankaruudestaan tuli pitkäjänteistä. Ihan ennen näkemätöntä ja kokematonta homomaailmassa. Hän keskittyy huolehtimaan niistä yksinäisistä homoista, joilla meni kaikkein huonoimmin. Hänelle homous on ystävällisyyttä. Hyviä ajatuksia ja tekoja."

Kahdeskymmeneskahdeksas tarina kertoo säännöstä 34 lisäpykälineen Ystävyyden talon loppukohtauksessa:"Sääntö 34. Jos jokin asia on olemassa, siitä on tehty pornoa. Lisäpykälä. Jos se mistä on tehty pornoa on olemassa, sen täytyy olla hyvää. Alapykälä. Kun se on hyvää, sen täytyy kelvata kaikille iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntauksesta tai kengänkoosta riippumatta. Sääntö 313. Silloin sen täytyy olla homopornoa, sillä jokainen nauttii siitä jossain vaiheessa elämästään, vaikkei sitä itselleen tunnustaisi. Harry Potterin salainen sääntö. Harry Potter ja Dracor Malfay homostelivat heti, kun kirjan kannet laitettiin kiinni, mutta siitä ei saa puhua hienovaraisista vihjeistä huolimatta, ettei kirjaa sensuroitaisi Venäjän ja Kiinan markkinoilla rahaa tahkoamasta. Brittien teinhomot vetävät kuitenkin tumppuun ekoja kertojaan tämä sääntö mielessä pikkuisia karvattomia pippeleitään. Sääntö 316. Olen mieluummin siltikin homo kuin sadistinen vallananastajarikollinen diktaattorinatsi, jonka todennäköinen odotettava paskainen loppu on toivottavan häpeällinen ja verissäpäin väkivaltainen. Ohjesääntöni. Runkkaan heti, kun mahdollista, tai yritän vietellä, flirttailla, iskeä ja päästä pukille tai uida muuten vain sellaisten jäppisten liiveihin ja läheisyyteen, joilla on kauniit kasvot ja upea kroppa, ovatpa he sitten poikia, miehiä tai androgyynejä laiheliineja haamukasvoineen. Poikkeuksena kurittajanilkkimäisten demarikokoomuslaisten vetelysvalehtelijat. Ja tärkein sääntö. Mitä vittua se kuuluu kenellekään ketä minä haluan panna, ja koska minun panofantasiani eivät määräydy sen mukaan, mitä nämä ulkopuoliset ajattelevat olevan minulle sopivaa, maailmalle kohtuullista, yleiselle moraalille säädyllistä, ja heille vähiten epämiellyttävää, minä panen koko aika niin paljon kuin huvittaa, ja minua huvittaa koko ajan kaikkialla."

Kahdeskymmenesyhdeksäs tarina kertoo siitä, miksi sadun lumo ei haihdu koskaan:"Kun hänen siskonsa soitti minulle eräänä pimeänä syysiltana, ja kertoi kamalan uutisen, ettei häntä enää ole, eikä mitään ollut tehtävissä. Loppu oli ollut uskomattoman surkea ja järkyttävä, niin etten halunnut kuunnella häneltä enempää sen hirviömäisistä yksityiskohdista. Kaikki oli ollut yhtä sekasortoa ja myllerrystä. Vain muutamassa päivässä hän oli kuihtunut ja liukunut sitten lopullisesti tämän todellisuuden toiselle puolelle, vaikka oli mies parhaassa iässään, ja paremman näköinen ja kuntoinen kuin koskaan nuorempana. Pelkäsin hänen nimen mainitsemistaankin, ja erityisesti pelkäsin sitä, että sisko olisi sanonut istuneensa hänen kuolinvuoteensa vierellä hänen viime hetkillään, ja että viimeiseksi sanakseen hän olisi sanonut anteeksi minulle tarkoitettuna. Juuri ennen kuin olin sulkemassa puhelinta sisko muisti, että hänellä oli viesti minulle traagisesti menehtyneeltä veljeltään. Pelkäsin jo pahinta:"Se ihan oikeasti tykkäsi sinusta ihan kamalasti, sisko sanoi ja nyyhkytti puhelimeen alkaen vollottamaan aivan erityisen kovaäänisesti toistaen koko ajan, mitä minä sanoin, teidän olisi pitänyt sopia pikkuriitanne silloin kun se vielä oli mahdollista, eikä murjottaa lopunelämää, koska kuitenkin rakastitte toisianne niin intohimoisesti."Se suorastaan rääkyi, ja niiskutti puhelimeen niin, että luulin kosteuden leviävän johtoja pitkin naamaani: "Hän ei koskaan unohtanut sinua, eikä lyhyttä yhteistä huippukauttanne, silloin kauan sitten sinä kesänä, kun kohtasitte siellä kesäteatterissa, ja jyystitte toisianne kuin pienet pupuset."

Kolmaskymmenes tarina kertoo huonosta kasvatuksesta:" Töiden jälkeen, kun hän oli palauttamassa elokuvaa kirjastoon, hän näki pojan, joka kusi humalassa pimeässä porttikonkissa kengälleen, ja jäi roikottamaan puolijäykkää kulliaan hänen silmiensä edessä kutsuvasti vailla estoja tai häpeää. Silloin hän häpesi hyväksi kasvatuksekseen aikaisemmin luulemaansa heterokiltteyskuritusta, ja haistatti paskat itse tekemilleen ahdistaville rajoituksille, ymmärtäen vihdoinkin, miten hänen kaltaisiaan alistava heteromaailma asui hänen päänsä sisällä salakavalasti sinne hänen perheensä, ja heteroystäviensä salakuljettamana kieltoina, ja omaksuttuina tapoina, sekä heiltä alitajuisesti hyväksyntää kaikkeen hakevana nöyristelevänä kunnioituksena, ja alamaispelkona, niin ettei hän uskaltanut antaa himolleen valtaa määrätä elämänsä suuntaa, tai saanut ratkaistuksi lopullista asennettaan heteromaailmaan, jossa joutui pakon edestä selviytymään kaikenmaailman vittumaisista kotkotuksista, ja veti kullinsa esiin runkaten porttikonkipojan kanssa vielä putkassakin täysin siemauksin huonosta kasvatuksesta nauttien aito ilo hymyhuulillaan."

Kolmaskymmenesensimmäinen tarina kertoo hullun homohakkaajan turpakeikasta:"Hänen paras ystävänsä oli jo pahoinpidelty homopuistossa yön hämärinä tunteina, ja hän oli itse saanut työpaikalleen nimettömiä uhkauksia. Kulkiessaan töistä kotiin hän vilkuili sanattoman kauhun vallassa taakseen, muttei nähnyt siellä mitään. Kotona hän sulki silmänsä ja näki miten mielikuvituksessa oli enää hyvin vähän tilaa suopealle, anteeksiantavalle ja alistuvalle kiltille yleishyvälle. Avatessaan silmänsä hän näki nyt ensimmäistä kertaa vainoojansa, ja tiesi mitä hänen piti tehdä. Kaikki oli ollut mahdollista hetki ennen hullun homohakkaajan ilmaantumista hänen elämäänsä, mutta nyt vannetta kiristi, ja hänen ympärillään kuristavana hiipivä totuttu kääntyi tahdonvoimasta toisinpäin. Tuo ruma pikkusielu erehtyi tällä kertaa hänen suhteensa, sillä hän oli eri maata kuin menneiden aikojen kiltisti uhreiksi alistuneet vaikeroivat ja vikisevät homopojat, kun homohakkaaja yritti sopeuttaa menneen kadonneen häivähdyksen omaan ummehtuneeseen näkemykseensä tiukasti kikkelikurista."

Kolmaskymmenestoinen tarina kertoo homoparatiisista:"Kävin muutaman päivän reissulla muualla, ja tutkin tarkkaan kaikki gaypaikat sillä silmällä. Suurin osa, no oli keskellä viikkoa, oli aika tavanomaisia ja hiljaisia, ja ehkä hiukan tylsiäkin, mutta sitten vahingossa astuin sisään Paratiisi- nimiseen pornoluolaan, jossa sai vuokrata filmejä, ja takahuoneessa oli intiimit, siistit ja kansainvälisen luokan darkroomit, joissa vilisi kullinkipeitä ja kiimaisia panovalmiita miehiä moneen eri makuun tiuhaan tahtiin jo aamupäivästä lähtien, joka ällistytti minua aivan erityisesti, sillä se oli niin tavattoman poikkeuksellista. Saada kunnolla munaa jo heti aamusta. Tunnelma oli mukava ja leppoisa. Alle kymmenen koppia, mutta koko ajan porukkaa piisasi ja lappasi sisään. Hyvin erilaisia. Nuorehkoja. Keski-ikäisiä. Komeita. Tavallisen näköisiä. Vatsakkaita. Treenattuja. Söpöjä. Miehekkäitä. Juttelin muutaman kanssa, mikä on harvinaista näissä paikoissa. Tämä kuppainen syrjäkylillä oleva mesta oli yhden pojan mukaan alan ykköspaikka Suomessa, ja tänne tultiin kuulemma pitkien matkojenkin takaa aina Pohjanmaan perukoilta asti. Ja silloin tulivatkin todella komeat metsien puutteessa elävät yksinäiset puurtajat, ja meno oli sitten sen mukaista. Todellista panojuhlaa, ähinää ja kiimaista nussimista koko rahan edestä, koska täällä viihtyi jokainen, ja täällä on aina hyvää ja mielenkiintoista porukkaa, sanoi tuttavallinen alle kolmekymppinen urheiluvaatteissa sisälle hipsinyt poika. Toinen hieman vanhempi, mutta komea mies, kertoi käyvänsä täällä juuri siksi, koska se on niin helppoa ja vaivatonta, vaikka ihan ruokatunnilla paineenpurkauksessa, eikä ole vielä tarvinnut pettyä. En ole itse Suomessa tavannut toista näin siistiä ja mukavaa paikkaa, jossa käy näin paljon porukkaa, joiden kanssa pääsee heti kontaktiin jos haluaa, hän sanoi, ja kertoi tapailevansa täällä jo vakituisesti toisia samanlaisia poika- ja ukkomiehiä kaiken tosi mukavan ja irstaan äijämeiningin merkeissä, ja tohinassa, ja aina on kova meno ja rytke sekä pauke näissä kopeissa päällä, niin että persreikä paukkuu."

Kolmaskymmeneskolmas tarina kertoo siitä, miksi kieltäydyin siirappihomotarinoista nostamalla kytkintä?" Nämä tätienergialla pyörivät akkamaiset vätykset, ja kaikenmaailman piilohomot viljelevät kullinkaipuussaan peittääkseen itseltään sen tosiasian, että he ovat liian saamattomia, rumia, pienmunaisia, ja vastenmielisiä sellaiseen kuin miehiseen seksiin, todelliseen ähinään, jossa miehistä otetaan mittaa lihaksien hinkatessa toisiaan vasten hiki ja veri tirskuen, ihan kuin Viikinkien simapippaloissa Walhallassa, sen jälkeen kun ensin oli teurastettu ympäriltä kaikki idiootit, jotta todelliset miesjuhlat voivat alkaa, ja siksi tajusin, että olen täysin väärissä homobileissä. Munanpuute. Se pyörittää paskamaisten tekopyhien hyväksikäyttäjien, viattomuuden raiskaajien, kilttiä, ja hyvää leikkivien tyyppien armeijaa ja aiheuttaa näitä ongelmia. Ja kun näillä niljakkailla selkärangattomilla limaniskoilla ei ole itsellään munaa, he riitelevät ja kirkuvat hysteerisinä toisilleen, eivätkä ratkaisten asioita kuten tosimiehet, vetämällä mulkun pöytään tai päin toisen lärviä, ja ruittaamalla ja sillä siisti, tarinan ukko sanoi välinpitämättömän näköisesti ilmaispaukkuaan siemailevalle nuorukaiselle. Minä nyyhkin salaa."

Kolmaskymmenesneljäs tarina kertoo siitä, miksi minä sittenkään valitan!:"Tätä erikoisten tyyppien, komeiden miesten, söpöjen poikien, mahtavien ruhtinaiden ja poikkeusyksilöiden, hurjien sekoilijoiden, taiteilijoiden ja taistelijoiden, sekä viikinkisoturien siunauksesi tullutta rakkauden hulluutta, josta kukaan ei ole koskaan luopunut vapaaehtoisesti, ei edes herran nimessä, sillä tämä seikkailu ei ole vain ulkokohtaista ihailua, jäykistyneitä kyrpiä, nuorta söpöyttä, kaarevia pyllyjä, sykkiviä rintalihaksia, kiimaisia kuiskauksia, nopeita laukeamisia, läähätystä ja ähinää, pilkkaa, turpakeikkoja, kiusaamista, vähättelyä ja syyttelyä, rajuja pettymyksiä, häiriintynyttä himoa, hyväksikäyttöä, raiskauksia, huoraamista, nuoruuden ja kauneuden ylistämistä. Vaan myös vastuullista tosiystävyyttä, tulenpalavaa rakkautta, toisen kunnioitusta, haaveilua, unelmointia, muistoja, ensimmäisen kerran huumaavan kokemuksen sekä alkuperäisen viattomuuden ja leikkivän hellyyden vaalimista, kahden samanlaisen katseen kohtaamista, ja oman itsensä ainutkertaisuuden ja jumalallisen erityislahjansa täydellisen käyttöönoton todellista juhlaa, mutta ennen kaikkea vahvaa läsnäoloa oman itsensä salaperäisen maailman alkulähteillä, joka ei avaudu ennen kuin olet ottanut itseäsi niskasta kiinni ja katsonut totuutta silmiin, oppinut tuntemaan itsesi, heikkouksineenkin, ja hyväksymään sen tosiasian, että jumalautaperkele, sinä olet juuri sellainen tyyppi, mistä rumat heteropaskiaiset vääntävät vittumaisia pilkkavitsejä, ja että ei siinä sen kummempaa, kunhan vaan antavat sinun olla loppupeleissä rauhassa. Ja vaikka sinun todellisesta minästäsi on ympäristössäsi hyvinkin epämääräisiä, ja liian kauas omasta itsestäsi kurkottavia arvailuja, anna olla. Se ei mitään hyödytä, että pahoitat jatkuvasti mielesi, huolestut ja suret yksin onnettomuuttasi, joka ei ole sitä miksi sitä luulet."

Kolmaskymmenesviides tarina kertoo sadistipedofiilipiilohomodemareiden mikkihiiriarmeijan märästä päiväunesta homokehitysavusta:"He pitävät hallussaan politiikan ja virkakoneiston huippupaikkoja, koska eivät voi harrastaa tietoisesti haluamaansa, ja hävyttömän iljettäväksi tietämiään ruoska - ja paskaleikkejä toiveseksikumppaniensa,12-vuotiaiden maahanmuuttajapoikien kanssa, vaan naamioivat iljettävän homoutensa isämitromaisesti liioiteltuun, kovaksikeitettyyn miessovinismiin, muka naisia häiriköiden vihjaavissa typeryyksissään, niin näkyvästi että valhe menee täydestä läpi. Samalla kun epäonnistuneille seksikokemuksille haiseva ruma naperokulli on pöksyissä puolikovana, ja märkänä valmiina patalappujen virkkauksen lomassa pureutumaan syvälle Bernardo Bertoluccin Fasistin innoittamina, ja kiihottamina komeaa kulliaan heiluttavan autonkuljettajatransuhirviön tiukkaan parfymoituun vakoon. Kaiken tämän he kärsivät halpamaisuuttaan ja minkä suuren, koko ihmiselämän läpi käyvän kärsimysnäytelmän, he itselleen ja viattomien kanssaihmistensä kiusaksi ristikseen kokoon keittävät, nähden valtavan vaivan käyttäessään kaiken energiansa leikkiessään huonoja heteroita ihan kuin menneinä aikoina historian sadistipedofiilipiilohomodemarit, kaiken alleen mädättäneet ja lässyttäneet, tehokkaat tappajapapit ovat tehneet. Söpöfasistilla on mielessään, kuten heihin samaistuvalla sadistipedofiilihomodemariarmeijallakin, täyttymättömiä tyydytystoiveita, katalia murhanhimoisia kidutusaikeita, ilkeitä ja alistavia viattomien pikkupoikien nöyryytysajatuksia, ja he vaanivat kaikkialla kauniita rusohuulisia, mantelisilmäisiä, ja pitkäripsisiä viattomia nuoria poikia haaveillen spermakäsillään vatkaten, heidän karvattomien pikkukulliensa syömisestä, ja viattomuutensa raiskaamisesta ulkomailla kehitysrahoilla."

Kolmaskymmeneskuudes tarina kertoo Egyptin prinssistä:"Menin tietsikan äärelle ja avasin Homonetin. Tänään siitä oli tasan kymmenen vuotta, joten päätin katsoa oliko meno yhtään rauhoittunut ja muuttunut. Mutta minua kohtasi heti ensisilmäyksellä suuri järkytys. Egyptin prinssi vilahti silmieni ohitse ihan kuin silloin. Miten hän vielä jaksaa? Hänhän on jo vanha ukko ajattelin, ja suljin tietsikan. Palasin takaisin sänkyyn nukkumaan hänen viereensä ja muistelin ennen nukkumaan menoa millaista se oli silloin, kun minulla oli hyvin vähän mitään tekemistä tavallisten ihmisten arkipäivän kanssa, enkä tuntenut juuri ketään tai liikkunut missään. En siis ollut kiinni missään eikä minun tarvinnut tilittää tekemisiäni kenellekään jatkuvasti. Ei ollut mitään syytä tehdä niin, mutta silti Homonetissä aloin kertoa kaikenlaisia tarinoita itsestäni, ihan kuin ne olisivat totta, vaikka ne olivat itse keksimiäni. Loin itselleni monta eri persoonaa ja elämää, joihin hyppäsin mukaan aina vähän mielialan mukaan selittelemään sitä sun tätä ventovieraille ihmisille, ihan kuin ne muka olisivat tapahtuneet minulle, vaikka lainasin ne televisiosta, lehdistä, bussissa vierustoverin tarinoista hänen jaaritellessaan puhelimeensa, radio-ohjelmista ja omista haaveista ja kuvitelmista. Se oli helppoa. Ei syytöksiä. Ei anteeksipyyntöjä. Aina uusi tarina. Uudet ihmiset ja aina se sama jännittävä kutkutus mahanpohjassa. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä minulle mahtaa käydä tuossa ja tuossa kadunkulmassa? Tipahtaako päähäni tiili katolta? Ajaako suojatiellä päälleni Mr. Gay-Finland? Saanko Aidsin? Ryövääkö narkkarihuorapoika omaisuuteni, vai tuleeko minusta sittenkin kaiken huipuksi painajaisteni kamala pillua jahtaava hetero? Sitten muistan kirjoitukseni. Olen tallentanut kaikki levylle. Niitä on yhteensä viisisataa sivua."

Kolmaskymmenesseitsemäs tarina kertoo siitä, miksi se olisi liian vaarallista:" Ennen kuin nuorukainen muutti taloon, hän ei tiedä miksi, mutta hänellä oli nivusissaan kusihätään verrattava jatkuva pakonomainen tarve matkustaa uuteen seikkailuun, vaikka jonnekin toiseen hevonperseeseen, lähteä lätkimään tästä kurjan ahdistavasta ja puutteenalaisesta elämästään, haistattaa pitkät paskat uteliaille, ja kyylääville norminaapureilleen, häipyä jälkiä jättämättä kuin pieru Saharaan, ja olla vain välittämättä selän takana irvailevista täysistä vittupäistä ja mulkuista. Hän oli tyytynyt aiemmin mukisematta omaan asemaansa surkeana hylkiönä, jolla ei ollut oikeutta omiin tunteisiinsa ja elämäänsä, ja niellyt jokaisen ilkeän vihjauksen, ja suoraan päin naamaa esitetyn loukkauksen, jotta ei olisi paljastanut haavoittuvaisuuttaan, näille silloin vielä kaikkeen pahempaan valmiina oleville ilkimyksille, jotka olivat jo aiemmin kunnostautuneet ilkitöissään mm. laittamalla hänen postilaatikostaan viikonlopun riehuntaöinään piirrettyjä mulkunkuvia, ja kaikkea muuta huonosti ja herjaavasti piirrettyä härskiä mukahomopornoa, mikä huvitti heitä suuresti kauan vielä jälkeenpäinkin, aina kun hän kulki pihan poikki viemässä roskapussia, kun he seisoivat siellä ikään kuin odottamassa häntä, nauroivat hänen kävelytyylilleen, ja supisivat kaikkea mahdollisia ilkeyksiä hänen selkänsä takana ihan kuin hän ei muka tietäisi, tai välittäisi mistään mitään, kuin joku aivokuollut olutnarkkarizombie. Jokainen rappuaskel, ovi, tuuletuskomero, kellari ja ikkunasyvennys olivat aiemmin yhtä suurta häpeää hänen kärsimysnäytelmässään. Hän olisi enää jaksanut yhtään pidempään. Jos tätä naapurin nuorukaista ei olisi, hän olisi hypännyt talon katolta takapihan sementtiin. Nyt hän ei enää välitä pihan ilkimyksistä tuon taivaallistakaan."

Kolmaskymmeneskahdeksas tarina kertoo oikeasta velikullasta:"Ukko kuului niihin homohistoriallisiin jäänteisiin, joiden aikana kärähtäminen satulasta täysin varustein tiesi ikuista unohdusta ja linnareissua, joten hänellä olisi varmasti suu supussa. Hän kuolisi vieläkin mieluummin, kuin paljastaisi häpeällistä salaisuuttaan muille, mutta livahti aina silloin tällöin päivärunkuille näihin homoräkälöihin happyhourien aikaan, kun kauniit huorapojat aloittelevat iltaansa antamalla pappajengin panna heitä halvalla. Vaikka eivät panot häntä enää nykyisin jaksaneet innostaa ja kiinnostaa. Häneltä tuli aina ennen kuin hän ehti avata edes vetoketjunsa, ja vetää mulkkunsa esille huorapoikien imettäväksi. Vaikka hän tiesi tasan tarkkaan selvinpäin, mitä hän kaikesta tästä selvinpäin oikein ajatteli, hän tarvitsi nämä hetket hyvittääkseen itselleen ne nuoruuden menetetyt hetket, niinä pitkinä ja unettomina öinä, jolloin hän epätoivoissaan hautoi itsemurhaa munanpuutteessaan. Huorapoika oli aloittanut soidintanssinsa uuden ilmaiskaljan toivossa. Hän oli selvästikin oikea vekkuli, poikamainen ilveilijä, hervoton suunsoittaja, ja kaiken tahallaan läskiksi heittävä ammattiviihdyttäjä, joka osasi koukuttaa kenet tahansa verkkoihinsa, ja pyörittää taitavasti pikkurillinsä ympärille."

Kolmaskymmenesyhdeksäs tarina kertoo siitä, miten hän suputti korvaani rakastavansa minua juuri sellaisena kuin olen:"Hän katsoi ihmetellen, ja kysyi itseltään saiko hän aikaan kaiken tämän. Totta kai, vastasin, ja paljon muutakin, myrskyn vesilasissa, sillä poikaystäväni oli vessassa, enkä tiedä mikään minuun iski. Poika pyöritteli silmiään päässään, ja heitti pitkiä hiuksiaan puolelta toiselle samalla kun lipoi kiihottavan näköisesti vaaleanpunaisia huuliaan maiskutellen niitä ihan kuin olisi ottamassa suihin. Sitten hän otti minua kädestä, ja katsoi syvälle sisimpääni. Hän näki lävitseni, ja ennusti minulle tulevaisuuttani, joka oli hänen mukaansa ruusuilla tanssimista. Kysyin näkyykö siellä kohtalokasta miestä. Kyllä hän vastasi. Yksi suuri rakkaus siellä näkyy, hän nauroi, ja sanoi että se seisoi tässä ja nyt edessäsi. En ollut uskoa korviani. Minua kuumotti. Oli vain ajankysymys milloin myrskyn merkki pimahtaisi vessasta pilaamaan kaiken. Halusin tämän jätkän, ja jos mahdollista, unohtaa samalla kaiken muun, ajattelin."

Neljäskymmenes tarina siitä, miten se oli jo liian myöhäistä:"He rakastuivat silmänräpäyksessä intohimoisesti toisiinsa erään diskoillan jälkeen, eivätkä ehtineet edes tutustua toisiinsa kunnolla, kun riidat ja mustasukkaisuus alkoivat repiä heidän heiveröistä suhdettaan rikki, ja muutamat peruuttamattomat ilkeät sanat sattuivat hänen kultansa herkkään hipiään niin kovasti, että hämmentynyt nuorukainen otti eräänä päivänä hatkat, eikä suostunut enää edes puhumaan hänen kanssaan, saati sitten palaamaan yhteiseen kämppään, josta hänen veljensä kävi hakemassa hänen tavaransa heiltä. Kukaan hänen lähellään silloin ollut ihminen ei voinut aavistaa millaista matalalentoa hän silloin lensi. Miten alhaisia ajatuksia hänellä silloin oli pää pullollaan. Mutta hän ei ollut katkera. Kaukana siitä. Hänhän oli pidetty ja mukava ihminen, jolla oli paljon ystäviä, ja koko ajan hänen ympärillään tapahtui kaikenlaista jännää ja mielenkiintoista, niin ettei hän itse aina ehtinyt kunnolla perässä. Hän halusi paljon omalta rakkaaltaan. Kaiken mahdollisen. Heidän tuli olla aina yhdessä ja näyttäytyä ulkopuolisille yhdessä. Kiertää kaikki mahdolliset ystävien kissanristiäiset käsikädessä ja näyttää onnellisilta. Omistautua vain toisilleen. Oliko se nyt liikaa vaadittua, hän mietti ja alkoi epäillä että hänen omistamisenhalunsa ja mustasukkaisuutensa oli kaikkeen syypää. Hän ymmärsi nyt miten yksin hän oli, ja miten onnellinen hän oli ollutkaan, mutta hän oli muuttunut entistä varovaisemmaksi, ettei paljastaisi itseään enää niin helpolla, ja näyttäisi haavoittuvaisuuttaan noin selvästi, sillä hän tiesi että lyhyen elämänsä aikana hän ei ehkä enää kokisi toista samanlaista suhdetta ja rakkautta ihan noin vaan. Ikä oli kohta esteenä. Hän alkoi olla nuorten poikien mielestä jo liian vanha leikkimään kiimaista lukiopoikaa, joka pokaa netissä kiimakulleja salaisiin runkkuhetkiin."

Neljäskymmenesensimmäinen tarina kertoo miten kaikki oikein alkoi. Miksi minusta tuli homokapinallinen ja heterovihaaja? Opin kantapään kautta, että ihmisen vapaa tahto on yksi tällainen varjeltu myytti, jota ei ole todellisuudessa olemassakaan, ja että jos jossain, niin ryhmässä, ja erityisesti sellaisessa, missä on vähillä henkisillä lahjoilla, ja moraalisilla arvoilla varustettuja talitiaisenaivoja, kuten urheilutunnilla, pahuus, ja tyhmyys kukkii ja rehottaa, ja saa aikaan järisyttävän pahoja tekoja ympäristössään muiden turmioksi, ellei niihin puututa jo heti, kun niitä on havaittu, ja kitketä juurineen maasta, ja heitetä roskatunkiolle, ja vielä varmuuden vuoksi polteta. Heterot ovat rakentaneet vuosituhansien aikana kaikessa rauhassa itsestään eheän ja vahvan täydellisyysihanteen, jossa ei ole säröjä eikä rosoisuutta. He ovat siivonneet historian romukoppaan kaikki maailman ihmeelliset, ja erilaiset homokertomukset, joiden tarinat olisivat yhä tänäkin päivänä erinomaisen erilaisuuden tätihetkiä. Heteromyytit ovat vain heteroiden keksimiä.

Neljäskymmenestoinen tarina kertoo kaukopoikarakkaudesta:"Hän miettii, että oraalinen paremmuus perustuu toisten halveksimiseen, ja seksuaalinen menestys toisten alistamiseen. Tyhmimmät noudattavat tätä oppia kirjaimellisesti, ja kulkevat suurten kaupunkien homopaikoissa rikkomassa sydämiä lentämässä kukasta kukaan joka viikonloppu omissa qruisailukekkereissään, rikkomalla muka tabuja, etsimällä rajojaan huokuen sitten kotona tv:n ääressä pakolliselle pikkuporvarilliselle poikaystävälleen, joka on hankittu samoista piireistä perheen rauhoittamiseksi, että tässä ollaan ihan kuin te läheiset tylsät heterotkin, yksiavioisia, kunnollisia, hyvistä perheistä, hyvissä työpaikoissa, yhteiskunnan yläpäästä, mutta kuten asiaan kuuluu, ilman intohimoa velvollisuuksien, ja hyvien tapojen kyllästämän kärsimysnäytelmän keskellä henkisessä pakkoraossa saatanan tyhjiä mitäänsanomattomuuksia, joilla koko ajan on mielessä muiden kuin oman kullan kulli, ja hurjat ja sairaalloisiksi pakkomielteiksi yltävät, ja maksullisia rikollispoikia aina tilaisuuden tullen käyttäviksi pettäjiksi muuttuvien silmänpalvojien pettämisfantasiat, alkavat jo häiritä normaalia arkielämää, kun mikään ei suju ilman aineita tai kovaa känniä, ja synnintunnossa krapulapäissään pussit tyhjänä nuoren rikollispojan tiukkaa persreikää aamuyöstä piharoskiksen takan puolitiedottomana poikaystävän itkuisena ikkunasta tiiraillessa tuntitolkulla jyystänyt kulli, on nyt rusinana puolikuolleena pöksyissä, ja mukautuva kilttikesymieli täynnä yletöntä ymmärrystä, ja halailevaa lämpöä sylin täydeltä."

Neljäskymmeneskolmas tarina kertoo kujanjuoksusta ensimmäisestä kokemuksesta ikuiseen kadotukseen:" Hän ajattelee, että tätä tämä oli koko elämä läpi. Kujanjuoksua ensimmäisen kokemuksen tuottamasta jännityksestä, mielenliikutuksesta, odotuksen kasvattamasta kiihkosta, kauniin nuoren ihmisvartalon puhtaudesta mielikuvituksessa, jossa se hajoaa ja hajotetaan yhdeksi lihaskimpaleeksi, jolla on pyöreä kaareva peppu, ja iso paksu tykki, joka ruiskii kaiken tämän päälle valkoisen hunnun. Ja sitten siitä, ettei enää saa, mutta alkaa yhä enemmän haluamaan, ja tulee epätoivoiseksi, ja lopulta alentuu, ja nöyrtyy himonsa edessä tekemään mitä karmeimpia temppuja, kunnes on jo niin syvällä alamäessä, ettei ajattele elämässään mitään muuta kuin sitä, ja mistä sitä seuraavaksi saa, ja sortuu ensin puolivammaisiin idiootteihin, sitten alkaa houkutella pikkupoikia uimahalleista, ja lopulta vaanimaan heitä puistoissa ja urheilupaikoilla, elokuvien auloissa ja yleisissä vessoissa, vetäen tumppuun niin kovaa, että yksinäiseen sydämeen sattuu, ja saa niihin porttikiellot, ja lopulta säästäen kaikki liikenevät pikkurahansa, lopettamalla tv-lupamaksut, lehtitilaukset, ja kaiken ylimääräisen, että pääsee kaksi kertaa vuodessa kauniiden huorapoikien, ja irstaiden homoturistien namuparatiiseihin tyydyttämään yhä härskimmäksi menevät seksifantasiansa, joissa Markisi de Sadekin olisi jäänyt pelkäksi lehdelle soittelemaan jääneeksi oppipojaksi repaleisen, ja kidutetun lihan, veren, paskan ja sperman kammottavassa sekamelskassa, missä ei ole enää yhtenäisiä ihmisiä ja elimiä, ei mitään järkeä eikä inhimillisyyttä, ei mitään taukoa tai rauhaa. Vaan kammottavia järkytyksiä ja rynkytyksiä."

Neljäskymmenesneljäs tarina kertoo siitä, että tämä on tietenkin vain unta:"stun uimahallin saunassa yksin odottamassa, että sinne tulisi joku jota voisi hieman salaa tiirailla vähän sieltä täältä kullin ja pepun kohdalta, ja salaa nauttia näkemästään, jotta illalla olisi taas mistä haaveilla, ja kuvitella, kun viereeni istahtaa kuvankaunis urheilijanuorukainen, jonka muna on puolijäykkä. Hän pälyilee minua hymyillen, ja katselee muniani uteliaan kiinnostuneena aloittaen sitten yhtäkkiä seisottaa kulliaan nenäni edessä runkaten sitä hiljaa. Hän siirtyy ihan viereeni, kosketellen samalla toisella kädellään paisunutta kulliani, niin että minulta lentää heti kättelyssä satsi hänen naamalleen, ja hän vain nauraa iloisesti lauetessaan päälleni. Havahdun unelmistani kuumassa, kun viereeni istahtaa ihan todellinen kuvankaunis urheilijanuorukainen, joka pälyilee uteliaan, mutta ujonnäköisesti minua, ja huomaa puolijäykän kaluni. Nolostun, mutta hän ei ole moksiskaan, vaan avaa ristissä olleet jalkansa, jotta minä näkisin hänen paksun munansa paisuvan kovaksi. Ja me runkkaamme molemmat omia muniamme toisiamme katsoen, ja laukeamme pikaisesti yhdessä, juuri ennen kuin höyrysaunaan kömpii joku kolmas mies. Onneksemme sauna on iso. Höyry sakea, ja mies menee vastakkaiselle puolelle. Me vain hymyilemme toisillemme, ja pyyhimme spermat päältämme. Seuraavan kerran näen saman pojan sanomalehden etusivulla."

Neljäskymmenesviides tarina kertoo munanpuutteesta:"Miksi se tuntui hallitsevan koko elämääni? Siksi kysyinkin itseltäni, olivatko tekoni vapaita tekoja vai muiden ovelasti minulle syöttämiä pakottavia tarpeita, sääntöjä, säännönmukaisuuksia, palkintojen jatkeita, vai jostain vain pääni sisälle tulleita itsenäisiä määräyksiä? Joskus nimittäin laukeamisen jälkeen tunsin niin suurta syyllisyyttä ja häpeää, että luulin tekeväni kaiken pakosta vastoin omaa tahtoani, vain koska sen olen niin joskus oppinut. Mutta ei minua silti pillu kiinnostanut, en minä sitä nyt yritä selittää, että olisin käänteisesti piilohetero, joka oli vain viekoiteltu väärille urille lapsuuden herkässä seksuaalisuuden heräämisvaiheessa. Ei kyllä minä olin umpihomo. Täydellisesti kullin lumoissa, mutta ajattelin silti kysymystä perinteisenä tahdonvapausasiana, koska meidät voidaan pakottaa esimerkiksi kunnioittamaan heteroita, jota emme haluaisi, ja jos meitä vaadittaisiin kovin sanoin pakon edessä, tai jos emme siihen suostuisi, meidät ajettaisiin ulos kotikaupungistamme, ihan kuin meille jatkuvasti eri tarinoissa, eri aikoina, ja eri tavalla tapahtui koko ajan, ja toimisimme silloin itsepuolustukseksi vastoin tahtoamme, jossa lopullinen nöyrtymys oli samaa kuin itsesyrjintä, mutta samalla valitettava tosiasia oli se, että se oli suurimmalle osalle meistä samanlainen hengissä pysymisen ehto kuin aikuisuuteen olennaisesti kuuluva valheen hyväksyminen osaksi elämää, ja että sen pystyi tekemään liukkaasti satoja kertoja päivässä."

Neljäskymmeneskuudes tarina kertoo komean urheilijanuorukaisen itsemurhasta:"Oli ampunut lähietäisyydellä haulikolla aivonsa pellolle. Ei mitään viestiä. Ei mitään merkkiä mistään ongelmasta. Kaikki olivat ihmetyksestä kuin puulla päähän lyötyjä. Urheilijanuorukainen oli komea, ja suosittu hameväen keskuudessa ja kuuluisa flirttailutaidoistaan. Hän kuului siihen junnujen valtakunnalliseen valmennusrinkiin, josta nostettiin esiin huomispäivän kirkkaimmat tulevaisuuden toivot tuikkimaan huomisen urheilutähdistöön. Hänen uusi tyttöystävänsä, lupaava urheilijanalku itsekin, seisoi koko hautajaisten ajan paikoillaan vanhempiensa tukemana katsellen kivettyneenä eteensä. Urheilijanuorukaisen paras ystävä, menestyvä ja komea urheilijanuorukainen itsekin, ei ollut paikalla. Hän oli kotona kipeänä. Hän istui sängyllään pyöritellen kädessään lentolippuja ja pakettia, jonka posti oli tuonut muutama päivä sitten. Siinä olivat liput hänelle, ja itsensä tappaneelle komealle urheilijanuorukaiselle, heidän kauan haaveilemaansa aktiivilomalle Kanariansaarille. Vesihiihtoa, snorklausta, vesibanaanilla ajelua, rannalla löhöämistä, pöytätennistä, pyörillä ajoa, uimista, ja bodaamista yhdessä saaren parhaimmassa kuntokeskuksessa. Hän repi liput, ja otti esiin itsensä tappaneen komean urheilijanuorukaisen kuvan hivellen sitä hetken ennen kuin repi sen, ja heitti kaiken roskiin."

Neljäskymmenesseitsemäs tarina kertoo homoproffan karmeasta kuolemasta:"Vain kauniit ja nuoret pojat olivat tervetulleita. Viinaa, huumeita, tupakkaa ja pornoelokuvia riitti vaikka muille jakaa. Jatkoilla nähtiin ensin lyhyt esittely kulttuurikodin arvokkaista taideaarteista. Oli Picassoa, Braqueta, Dalia ja Warholia. Sen jälkeen hän näytti kuvakokoelmaansa, missä hän pällisteli kaikenmaailman kuuluisuuksien vieressä lasi kädessä. Sitten hän kertoi omistavansa puoli maailmaa, ja tienaavansa miljoonan vuodessa. Tämän jälkeen pojat ymmärsivät mikä onnenpotku heidän kohdalleen oli sattunut, kun homoproffa oli valinnut heidät satojen tarjokkaiden joukosta mukaan. Sitten heitettiin vaatteet nurkkaan ja tanssittiin kovat munat vastakkain imelän itämaisen musiikin tahdissa. Välillä vedettiin laatuviinaa lärviin, haisteltiin kokkelia ja imettiin kalliita käsintehtyjä kuubalaissikareja. Hänen peileillä vuoraamansa makuuhuoneen ovessa luki: ei yli 25-vuotiaille. Talvisin hän johti pikkupojista kiinnostunutta "kulttuurivaltuuskuntaa", kansainvälisten homolehtien suosittelemiin uusiin ja eksoottisiin gayparatiiseihin, joiden puhtautta ja viattomuutta pienmunaiset plösöt saksalaiset mersukauppiaat eivät vielä olleet löysällä rahanviljelyllään pilanneet."

Neljäskymmeneskahdeksas tarina kertoo hänestä:"Hän halailee yhä lämpimämmin, kiusoittelee näykkimällä suullaan nännejäni paitani läpi, kokeilemalla lihaksiani ja hivelemällä persettäni. Hän on työntänyt toisen kätensä sisälle housun etumukseeni, ja liikuttelee sitä nyt hieroen pehmeällä kädellään varmasti nousevaa paksua kulliani, ja koskettelee toisella kädellään minua hellästi kaikkialle niin koskettavasti, että minulla pääsee nautinnollinen huokaus. Suljen silmäni samalla kun annan hänen kaivaa puolijäykän munani esille, niin että se paisuu täyteen mittaansa. Hän alkaa suukotella sitä intohimoisesti. Ottaa sen suihin minun vouhkiessani silmät kiinni nautinnosta. Hän riisuu samalla minut ja itsensä, ja tulee sisälleni. Ja kun pääsemme loppuun, olemme väsyneitä ja hikisiä. Hänen kätensä lepää pepullani, ja hän on osaksi vielä sekä sisälläni että päälläni. Hänen munansa supistuu koko ajan pienemmäksi, ja sulaa lopulta pois sisältäni. Voihkaisen taas nautinnosta. Sitten hän kääntyy ja kääntää minut kasvotusten itsensä kanssa. Ottaa pääni taas käsiensä väliin, ja suutelee minua erityisen hellästi ja pitkään suulle."

Neljäskymmenesyhdeksäs tarina kertoo naapuriin toissa viikolla muuttaneesta pojasta:" Minun ei tarvinnut kun kuvitella muutama mielessäni oleva kauniskasvoinen nuorukainen pelehtimään juuri siihen peilin eteen kanssani, ja jo hetken päästä valkoinen sperma roiskui valtoimenaan kullistani eteisen matolle. Kipu oli äkkiä tipotiessään. Enää minua ei viiltänyt hituskatkaan jossain aivolohkoissa ajatus siitä, etten koskaan ehkä kohtaisi mitään todellisempaa, että peilikuvani oli todellisin heijastuma minun todellisuudestani tässä maailmassa, ja elämässäni, ja että siihen kai minun oli tyytyminen. Tiesin etten enää nimittäin täyttänyt kauniin pojan kriteerejä, kaukana siitä. Ehkä jo päinvastoin. Ehkä olin jo niin kamalan näköinen ettei minulle avoimilla homomarkkinoilla viitsineet nauraa edes hävyttömät huoranarkkaripojat. Ehkä olin jo mennyttä kalua, matkalla kovassa luisussa alamäessä kohti perikadotusta, sitä unohduksen ja täyttymättömien toiveiden hautausmaata, jota olin jo pitkään pelännyt ja joka oli aina silloin tällöin vilahtanut mahdollisena loppupisteenä painajaisissani."

Viideskymmenes tarina kertoo siitä, miten heteroseksistä filosofiaa hallitsevat perusjamppojen ihanteet ja keskivertojullit:" Tiede ja filosofia ovat hänen mukaansa perimmiltään ihmisen homoseksuaalisuuden ilmauksia. Tällöin homoseksuaalisuus on laajasti ajateltuna myös homososiaalisuutta. Pyrkiessään kohti varmaa ja yleispätevää tietoa, ideaalista kommunikaatioita, objektiivista ymmärtämistä tai universaalia merkityksenteoriaa, tiede ja filosofia haaveilevat hänen mukaansa homoseksuaaliselle rakkaudelle ominaisesta jumalallisuudesta, johon samaa sukupuolta olevat ihmiset voivat myös päästä kokemusmaailmansa yhtäläisyyden vuoksi. Näin hänen mukaansa voidaan selittää kaikkeen aitoon filosofiaan, taiteeseen, tieteeseen ja uskontoihin liittyvää homoerotiikkaa: ne hyödyntävät samaa sukupuolta olevien ihmisten yhteistä kehollista merkitystenmuodostumista, ja luovat siten ihmisten yhteistä kehollista merkitysten muodostumista, ja luovat siten selityksen näiden korkeimmanasteisten, ja inhimillisesti merkityksellisimpien projektien homososiaalisuudelle."

Viideskymmenesensimmäinen tarina kertoo homouhkailijasta:" Fuck You homo! Oot sä muka jumala!? Mikä luulet olevasi! Pelkkä paska!!! Tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun tällaisia märkiä tiskirättejä huitaistaan päin näköäni. Aina se vain tuntuu yhtä pahalta. Tällä kertaa en jätä asiaa tähän Nyt viestiin on tullut jo mukaan uhkauksia. Hän lähettää nyt vittuilunsa myös Facebookin kautta omalla nimellään ja kuvallaan. Hän on Jan Peter Nordman. Rumannäköinen, ja kuvasta päätellen ikävänoloinen piilohomo, jostainpäin Suomea. En kuitenkaan pilaa päivääni kaivamalla hänestä infoa esille. Soitan poliisille. Asia ei heitä liiemmin kiinnosta. Näitä nyt tulee tuhka tiheään meillekin tietoon. Eivät ne johda mihinkään. On vain oikeuslaitoksen turhaa kuormittamista laittaa niitä sinne käsittelyyn, he sanovat hiljaa käsi suulla ohi virallisen osuuden. Ihan vaan hyväksi neuvoksi, ja sitten heitä hymyilyttää, että kehtaakin hinttari tulla tänne valittamaan omasta surkeudestaan, kun meillä on täällä tärkeämpiäkin asioita hoidettavanamme. Ei kannata, he sanovat lopuksi. Liikaa vaivaa. Muutaman kympin sakot tyyppi saattaa siitä saada, ei muuta. Soitan homomieliselle heterolakimiestuttavalleni. Hän on asiasta eri mieltä. Ei pidä antaa pahalle paskalle missään nimessä periksi. Jokainen tällainen uhkaus ja herjaus on stopattava heti lähtöruutunsa."

Viideskymmenestoinen tarina kertoo siitä, miten epäilyt lauloivat poliisiautossa isänmaallisia ylistyslauluja ja nyyhkivät toisiinsa nojaillen:" Pääni sumeni. En saanut henkeä, Kuulin vain huutamista ja kirkumista, ja luulin että kuolen siihen paikkaan. Poliisit tiedottivat asiasta radiossa. "Kulkueessa on tapahtunut joku kaasuisku. Kolme ikävännäköistä pikkurikollista hyökkäsi 3. heinäkuuta Pride-kulkueen kimppuun kaasulla ja sumutteilla. Poliisi sai iskun jälkeen havainnon kuudesta epäillystä. Miesten jäljillä oli oltu, mutta poliisit hukkasivat heidät. Kluuvin kauppakeskuksen kohdalla nainen pysäytti poliisit, ja kertoi kaasuttajien menneen Ateneumin suuntaan." He pysäyttivät autonsa Ateneumin eteen, koska havaitsivat kuusi miestä edessään. Yksi poliiseista lähti juoksemaan kolmen miehen perään rautatieaseman suuntaan, mutta miehet pääsivät karkuun. Kolme muuta jatkoi kävelyään rautatientorin poikki Kaisaniemen suuntaan. Poliisit kiersivät Mikonkadun kautta itäiselle Teatterikujalle, ja löysivät miehet pakettiautosta. Yhdellä miehistä löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä nyrkkirauta. Tarkastusten jälkeen poliisipartio kuljetti kaikki kolme miestä Pasilan poliisivankilaan. Miehet lauloivat poliisiauton takaosassa melkein koko matkan laulua "Olen suomalainen."

Viideskymmeneskolmas tarina kertoo millaista on olla aina ja yksin yksin:"Tämän syvällinen ja pohjamutiin menevä sisäistäminen, ja kohtalokas väärinymmärtäminen, on eräänlainen homo-olemisen perusdilemmien perusdilemmia, pääkoppaa ja sisäistä vannetta kuristava aikaremmi, jonka parina häärii aina näissä väärissä paikoissa- vääriin aikoihin, jotta me omaan seksuaalisuuteemme osattomat ulkopuoliset kulkurit tietäisimme olevamme vaarallisesti haavoittuneina, ja koskettavan alastomina keskellä kiusaajiemme laumaa, ja pelosta, ja elämisen halusta myötäilemässä innokkaasti heidän irvokkaita valheitaan, kunnes muutumme ryhmäpaineesta itse täksi järkyttäväksi, ja meidät lopulta tuhoavaksi kilttiysvalheeksi, ja sen kääntöpuolena alamme vaatia muita kieltäytymään kielletyistä nautinnoista. Näin me pyhimyskehää kieltäytymisellämme hakevat, ainaisessa puutteessa elävät, ja patti otsassa kiusallisen häiritseväksi kasvavatt piilohomot, ruoskimme maailmaamme hengiltä jääkiekolla, uholla ja raivolla, joka ei katso aikaa eikä paikkaa, kun se tulivuoren lailla purkautuu. Muille on varattu siistin häpeäjän paikka nurkassa. Siksi itse omassa liemessään kiehuvalta saastaiselta itsensäkieltäjältä ei voi odottaa, että hän voisi kertoa muille mitä on tapahtunut. Häpeä. Itsesyytökset, ja kunniattomuus, painavat vaakakupissa iloa, vapautta ja rakkaudenkokemisen tuskaa enemmän."

Viideskymmenesneljäs tarina kertoo Trystä!:" Ziggy, on komea kalifornialainen teinipoika, nyt jo eronneen perverssin homopariskunnan ottolapsi. Ziggyn lyhyt elämä on ollut yhtä raiskausta, pahoinpitelyä ja lapsipornokotivideoiden tähteyttä. Rakkaudennälkäisen pojan kaikki ihmissuhteet ovat brutaalin seksuaalisia. Himo, huumeet, väkivalta, hyväksikäyttö, ja kuolema ympäröivät häntä kaikkialla. Herkkää Ziggyä pitää pystyssä vain syvä rakkaus parhaaseen kaveriin, heroiininarkkari Calhouniin, ja Husker Dun biiseihin. Ziggy on levällään vuoteessa kasaamassa omaa lehteään, jonka nimi on "I APOLOGIZE" -lehti seksuaalisen hyväksikäytön uhreille. Lehteä on myyty muutama kappale paikallisessa levykaupassa, jossa Ziggyn paras ystävä on töissä. Parhaillaan hän kokoaa jo lehden kahdettakymmenettä numeroa. Hän on juuri laittamassa lehteen omakuvaansa, joka on otettu polaroidilla. Ziggy on siinä ilman paitaa, lyhyiksi leikatuissa farkuissa, pää käännettynä. Hän huomaa olevansa aika komea jätkä:" Kroppa samanalainen kuin noin kuuskytprossalla koulun kundeista. Ehkä hän nussisi itseään, jos olisi varma homoudestaan. Mutta hänen makunsa miesten suhteen on pahamaineisen alkeellinen."

Viideskymmenesviides tarina kertoo siitä, miten hän sitten katsoi minuun:"Siksi hän satutti minua vielä kovempaa, aiheuttamalla minulle töykeällä ja itsekkäällä käytöksellään lopullisen vamman sieluuni, josta en enää selvinnyt ehjin nahoin, vaan aloin taas hukuttaa pitkän tauon jälkeen itsesäälin ja kamottavan surun sekaista sekopäisyyttäni viinaan, lääkkeisiin ja roskaruokaan, niin etten enää tiennyt oliko tänään eilinen vai huominen, vai viikko tai kuukausi, ja olinko enää ihminen vai hengissä ylipäätään. Jos olin niin mikä olin? Olinko muuttunut joksikin muuksi kuin olin vielä hetki sitten ollut? Olivatko asiat paremmin? Niin tai näin en enää välittänyt vastauksista. Käänsin vain kylkeä. Laitoin pornovideon päälle. Runkkasin. Avasin lähetin tuoman perhepitsan. Vedin sen naamaan ja nukahdin. Tätä rataa vietin nykyisin päiväni. Eikä minua enää kammoksuttanut mikään itsessäni, sillä en enää välittänyt mistään mitään. Olin päättänyt tehdä hitaan itsemurhan syömällä, juomalla ja heittelemällä sieltä täältä haalimiani nappeja naamaani mielenmäärin, jotten olisi koskaan selvin päin todistamassa omaa järkyttävää henkistä alennustilaani ja murtunutta surkeuttani. Jos joku olisi hymyillyt minulle kaiken tämän jälkeen ja keskellä, olisin varmasti hyppinyt kauhuissani auton alle ja litsaantunut siellä kuin hyttynen auton tuulilasiin sadan kilometrin tuntivauhdilla. Olin niin poissa tolaltani, että minun oli pakko paeta hetkeksi omia aaveitani, ja avata ikkunan edestä verhot. Näin miten naapurin poika tuli polkupyörällä tuhatta ja sataa pihaan. Otti kypärän pois päästään, ja antoi vaaleiden kiharoidensa hulmahtaa hetkeksi vapaaksi, niin että ne näyttivät hetken kuin tuuli heiluttaisi kesäisen vehnäpeltoa, jonka keskellä alaston adonis hymyili."

Viideskymmeneskuudes tarina kertoo täydellisten samankaltaisuuksien erilaisuuden vaikeudesta pysyä puhtaana alkuvoimana homoudessa:"Vakaumuksensa vastaisesti toimivan ihmisen on mahdoton olla onnellinen. Ja se, joka tietää kuinka tulla onnelliseksi, koettaa myös pyrkiä olemaan onnellinen, eikö niin hän kysyi itseltään. Eikö sen vuoksi se joka tietää mikä on oikein, myös halua toimia oikein ja toimii oikein, jotta hän tulisi onnelliseksi ja saisi mielenrauhan?" Kun järjestelmät romahtavat, aatteet häviävät ja ajatukset tekevät konkurssin syntyy valtatyhjiöitä, joita nämä kaikille vallankumouksille tarpeelliset hallinnoijat, taloudenhoitajat ja mainosmiehet ryntäävät täyttämään, ja kohta he ovat jo vallankahvassa heiluttamassa ruoskaa milloin minkäkin nimessä milloin millekin ryhmälle. Mutta heteroiden ylivalta ei häviä mihinkään. He istuvat homojen selässä ratsastaen läpi vaikeuksien vuosisatojen hyvinvoivina, ja aina lapsensa hyvin kasvattavina kastelematta edes kenkiään, eikä kukaan puutu tämän loisluokan tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, koska niin ei ole maassa ollut koskaan tapana. Heidän ainoa olemassaolonsa syy tuntuu olevan kostaa katkeransuloisesti kaikille onnellisille, ja iloisille olennoille maan päällä oma surkeutensa, onnettomuutensa, huonolahjaisuutensa, peritty paha ulkonäkönsä, ja tunnevammaisuutensa. kiusaamalla, härnäämällä, tekemällä kärpäsistä härkäisiä homoudesta. Homojen kannattaisi pohtia tätä heidän lopullisen onnensa tiellä olevaa heterokysymystä ihmisen moraalin ja yhteiskunnan ihanteiden tai hyveiden kannalta, ja yrittää päästä käsiksi ikuiseen ja muuttumattomaan todellisuuteen. Maailmahan perustuu tälle kiusaussuhteelle, sillä meitä ennen ja meidän jälkeemme on ollut olemassa ikuisia heteroarvoja- ja moraalia, mitkä muuttuvat hyvin vähän, sen mukaan miten ihmiset oman seksuaalisuutensa omassa elämässään ymmärtävät, ja miten he haluavat saavuttaa itselleen parhaaksi näkemänsä onnen ja vapauden."

Viideskymmenesseitsemäs tarina koe-erästä tulevaisuuteen:"Make nojasi Samin olkapäähän ja sanoi, että vasta tavattuaan Samin hän tiesi kuka hän itse on, mitä elämältä odotti, ja mitä oli odottanut koko ikänsä, sitä itse aikaisemmin tietämättä. Make kertoi miten hän oppi olemaan siisti, ja kävelemään jonoissa nätisti kadunvartta, ettei olisi häirinnyt muita, tai erottunut joukosta liikaa, jottei vain häntä olisi osoitettu sormella, ja huudeltu päin naamaa, ettei ollut sopiva tänne, koska, sitä ja tätä. Hän kulki kaupungin läpi, kuin niiden lukemattomien olohuoneiden, jossa hän olin elämänsä aikana vieraillut, ja muisti yhtäkkiä, miksei viihtynyt niissä. Hän halusi päästä sieltä kauas pois, jonnekin eimihinkään, missä kukkatapetit ja pitsiverhot eivät kummittelisi, missä olisi ikuinen lauantai-illan huuma, yllätyksiä joka kadunkulmassa, ja kaakaota isoissa mukeissa. Kun hän oli tipahtanut pari kerrosta alaspäin helvetissä, ja vaikeroi tuskissaan, ilman että kukaan olisi huomannut, tai sanonut paria lohdun sanaa hänelle, hän sai lopulta tarpeekseen tästä heterohelvetistä. Nosti kytkintä. Lopulta hän ymmärsi, että kaikki valhe oli totta, jota hänen olisi nieltävä kaupungilla, jottei olisi häirinnyt muita, tai erottunut joukosta liikaa. He saivat tiedon hänen lähdöstään, ettei hän palaisi enää koskaan takaisin kiusaajiensa kynsiin, ja että hänellä, totta vieköön, on ollut koko ajan kaksi elämää, vaikka muille jakaa. Ja hän kirjoitti jäähyväiskirjeessään näille taliaivoisille paskapäille," että älkää olko naurettavia, ja uskoko kaikkea mitä luulette ihmisten puhuvan teistä. Siinähän ei ole järjen hippuakaan. Miksi kehitellä mielessään turhia mörköjä, vaikka maailman voisi upottaa yhteen pisteeseen."

Viideskymmeneskahdeksas tarina koirahomorakkaudesta:" Sinä päivänä, kun koira otti hatkat hihnastaan ja häipyi teille tuntemattomille tapasin Jussin. Jussin oma koira oli kuollut vanhuuttaan muutama kuukausi aikaisemmin. Jussi katseli koirani kuvaa, ja päätti siltä istumalta muuttaa luokseni. Kun sitten löysimme koirani, se juoksi vinkuen ja häntä kovasti vispaten Jussin syliin, ja nuoli hänet läpimäräksi. Siitä päivästä lähtien aloin rakastaa tuota karvakasaa silmittömästi, ja oivalsin mitä rakkaus oikeasti on: vuoria siirtävä voima, tahdonasia ja tarina, joka on löydettävä omasta itsestään. Laihdutin, parannuin ja etsin uuden työpaikan. Usein töiden jälkeen Jussi ja koira odottivat minua uuden työpaikkani ulkopuolelle. Menimme aina samaan aikaan kaupan kautta koirapuistoon leikkimään ja sitten kotiin. Sen päivän muistan iäisesti, kun pieni koira odotti minua ensimmäisen kerran malttamattomasti pälyillen ja läähättäen, ja nähdessään minut vinkui, heilutti häntäänsä iloisesti rynnäten hihnasta syliini nuolemaan naamani märäksi Jussin hymyillessä vieressä."

Viideskymmenesyhdeksäs tarina kertoo menetetystä mahdollisuudesta:" Kerran ollessaan uimassa eräänä kuumana kesäyönä töiden jälkeen mattorannassa, sinne tuli herraskaiselta näyttävä kaunis nuorukainen, joka riisui kaikki vaatteensa, ja pulahti vilpoiseen veteen ilkosen alastomana muna puolijäykkänä. Hänelläkin alkoi seistä. Kun hän nousi vedestä samaan aikaan nuorukaisen kanssa, heidän katseensa kohtasivat, ja molemmat tuijottivat kiinnostuneina toistensa jäykistyneitä elimiä. He runkkasivat puun takana pikaisesti toisiaan, ja lähtivät paikalta mitään toisilleen sanomatta. Sama toistui monena iltana peräkkäin, ja lopulta hän uskalsi kysyä nuorukaisen nimeä, ja he sopivat tapaamisen erääksi päiväksi kaupungin suosituimpaan kahvilaan. Kun hän sitten saapui kahvilaan hieman myöhässä, hän huomasi nuorukaisen pöydässä istuvan jo miehen, joka elehti voimakkaasti, nauroi ja hyväili aina sillon tällöin nuorukaisen päätä merkiksi lämpimästä tuttavallisuudestaan. Hän jäi jännittyneenä seuraamaan mitä pöydässä tapahtui. Nuorukainen katseli kelloaan aina silloin tällöin huolestuneena näköisenä, mutta nousi sitten miehen kanssa taakseen vilkuillen pois pöydästä ja poistui kahvilasta. Hän aikoi ottaa selville kuka tuo mies oli, joka nappasi hänen edestään tuon komean nuorukaisen, joka oli kuin vastaus hänen ikuisiin kuvitelmiinsa salaisen, ja intohimoisen seksin täyttämästä salaperäisestä rakastetusta romanttisessa kesäyössä."

Kuudeskymmenes tarina kertoo miksi nimeni on Musta:"Viikko aikaisemmin, lääkärin antaessa hänelle kuolettavan diagnoosin, hän tajusi, ettei tulisi koskaan kokemaan sitä, mistä oli koko ikänsä haaveillut ellei katoaisi yhtäkkiä jonnekin homoalamaailman yhtä salaperäisesti, jälkiä jättämättä, haistattaen pitkät paskat kaikelle sille, minkä takia oli omin käsin suurella työllä vaivalloisesti rakentanut itselleen turvallisen elämän heterokulissit hämätäkseen muita, ja omat todelliset toiveensa ja halunsa. Lääkärin mukaan hänellä oli täysjärkistä ja kivutonta elämää jäljellä muutama kuukausi ennen kuin kasvain aivoissa sumentaisi lopullisesti hänen tajuntansa tehden hänestä sairaalan pitkäaikaisosastolle vaippoihin ruikkivan vihanneksen, kunnes hänen aivonsa räjähtäisivät lopullisesti hänen päässään, ja ahneet sukulaiset pääsisivät jakamaan hänen suurella vaivalla, nerokkuudella, ja uutteruudellaan kokoon pihin elämänsä aikana haalimansa aika mukavan maalisen omaisuuden. Sitten hän kuoli, ja tapasi jossain kaksi aikaa sitten rakkauteen kuollutta homoa, Timpan ja Peten, ja kuuli heidän tarinansa, joka oli hämmentävä. Kauan sitten eräänä päivänä Timppa huomasi oman kertomuksensa mukaan, että hänen oli vaikea rakastaa vain yhtä ja samaa miestä, antautua kokonaan hänen elämäänsä, muut unohtaen ja kaiken salaperäisen, jännittävän ja odottamattoman hylkäämisen, kun onni saattoi kävellä puolihuolimattomasti seuraavasta kadunkulmasta suoraan päin. Muista että mainostajat haluavat rahasi. Kaikki muu on keksittyä. Vain sinun rahasi ovat totta heidän pelissään, joten älä mene halpaan ettei sinuakin panna halavalla. Kun saavut uuteen matkakohteeseesi, lähde suinpäin seikkailemaan kaduille ihmisvilinään. Istu kahviloissa, kävele kävelykaduilla ja ostoskeskuksissa, mutta vältä isoja ja komean näköisiä kauppoja, ravintoloita, homoelokuvateattereita ja saunoja. Niin minusta tuli Musta:" Olen koko sateenkaaren kääntöpuoli, muistutus kaikista niistä ihmisistä, joilla ei ole mahdollisuutta - eikä edes kenties halua - olla ylpeästi esillä ja ulkona. Gay shame on vastaus (ja vastustusta) Pride-tapahtumien ylpeyden politiikkaan. Musta muistuttaa siitä, ettei ylpeys ole useinkaan se ensimmäinen tunne, kun huomaa olevansa erilainen, ulkopuolinen, sopeutumaton - se tunne on häpeä. Toisaalta ylpeys ei ole kovin hedelmällinen pohja muutosvoimille, häpeä sen sijaan kasvattaa vastarintaa. Me kysymme myös, missä ovat kaikki ne, jotka eivät sopeudu kaksijakoisiin sukupuolen ja seksuaalisuuden malleihin? Mihin komeroon on suljettu ne epänormaalit, joita ei edes kiinnosta tulla hyväksytyksi? Meiltä vaaditaan ylpeyttä ja iloa, meitä vaaditaan tulemaan ulos, astumaan esiin ja antamaan kasvomme erilaisille, mutta yhtenäiselle sateenkaarikansalle. Samaan aikaan meitä kahlitaan häpeällä siitä, ettemme kuulu joukkoon, emme koe veljeyttä tai sisaruutta, emmekä toivo normaalia elämää. Me emme aio astua kaapista ja paljastaa kasvojamme. Me emme tahdo olla sopivia sopeutuvaisia. Me elämme häpeän varjossa, ja varjoista käsin me murennamme normaaliuden ja sopivaisuuden yhteiskuntaa."